Palkitse­minen

Hyvin suunnitellulla palkitsemisella parannat työmotivaatiota ja yrityksen tuottavuutta. 

Kun yrityksessäsi on johdonmukainen palkkapolitiikka ja palkitseminen tukee tavoitteiden saavuttamista, ohjaat työskentelyä oikeaan suuntaan.

Haluan keskustella palkitsemisesta

Palkitsemisen palvelut

Huolella suunniteltu palkitseminen vaikuttaa

Kiisa Hulkko-Nyman

Liiketoimintajohtaja

Palkitsemisen kokonaisuutta suunniteltaessa on tärkeä selvittää, kannustaako nykyinen palkitseminen työntekijöitä ja johtoa tekemään oikeita asioita.

Toimivan palkitsemisen kautta työn tavoitteet kirkastuvat, hyvät suoritukset näkyvät arjessa ja työntekijän työmotivaatio paranee. Työnantajalle tämä tarkoittaa parempaa tuottavuutta ja työnantajakuvaa.

Palkitsemisella saadaan aikaan haluttuja vaikutuksia, kun palkkauksen periaatteet ja palkitsemisen tavat on suunniteltu huolella ja niistä viestitään työntekijöille aktiivisesti.

Jätä yhteydenottopyyntö

Palkkiorahasto on koko henkilöstön palkitsemisen keino

Palkkiorahasto on tehokas väline työntekijöille maksettavien palkkioiden hallinnointiin, maksamiseen ja sijoittamiseen. Palkkiorahastossa työntekijä pääsee helposti sijoittamaan varallisuuttaan ja säästämään tulevaisuutta varten. Lue ostajan oppaasta askelmerkit rahaston perustamiseen ja käytännön toimintaan.

Lataa opas

Kiinnostuitko palkitsemisesta?

  1. Jätä yhteystietosi oheiselle lomakkeelle

    Olemme sinuun yhteydessä, ja sovitaan tapaaminen. Voit kirjoittaa Lisätietoa-kenttään esimerkiksi sinulle sopivat soittoajat.

  2. Kartoitamme tarpeesi

    Tapaamisessa käymme läpi yrityksesi tilanteen ja henkilöstön palkitsemiseen liittyvät tarpeet.

  3. Saat meiltä tarjouksen

    Saat meiltä yrityksesi tarpeisiin sopivan suunnitelman henkilöstön palkitsemisen kokonaisuuden tai tietyn palkitsemisjärjestelmän kehittämisestä organisaatiossasi.