Ryhmäeläkevakuutus on osa toimivaa palkitsemisen kokonaisuutta
Eläkeikä on noussut ja työeläkkeen määrä pienentynyt kaikilla työikäisillä. Jokaisen suomalaisen kannattaa miettiä, miten varmistaa itselleen riittävän toimeentulon eläkkeellä.
Työnantajan tarjoama ryhmäeläkevakuutus on kustannustehokas tapa täydentää henkilön eläketurvaa.
Eläketurvan täydentäminen on osa toimivaa palkitsemisen kokonaisuutta koko henkilöstölle tai tietylle henkilöstöryhmälle.
Yrityksesi voi hankkia Sesam-ryhmäeläkevakuutuksen valitulle henkilöstöryhmälle, joka on objektiivisesti määritelty. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tietyn toiminnon tai henkilöstöryhmän työntekijöitä tai koko henkilöstöä. Asiantuntijamme auttavat yritystäsi ryhmän rakentamisessa ja tavoitteisiin sopivien vakuutusmaksujen määrittämisessä.
Sesam-ryhmäeläkkeen maksut ovat pääsääntöisesti vähennyskelpoisia yrityksen verotuksessa, eikä niitä katsota vakuutetun palkaksi. Maksuista ei tarvitse maksaa palkan sivukuluja. Maksuja voi maksaa yrityksen taloudellisen tilanteen mukaan.
Sesam on sijoitussidonnainen eläkevakuutus, mikä tarkoittaa, että vakuutetun lopullinen eläke määräytyy maksettujen maksujen ja sijoituskohteiden arvonkehityksen mukaan. Vakuutussäästöjen sijoittamisessa on useita vaihtoehtoja. Yritys voi päättää sijoituskohteet tai antaa vakuutetuille oikeuden valita sijoituskohteet itse. Valittavana on myös Allokaatio-sijoituskoreja, joissa Mandatum huolehtii varoista aktiivisesti asiakkaan riskitason huomioiden.
Ryhmäeläkevakuutuksen avulla voidaan vahvistaa työntekijän sitoutumista yritykseen. Sopimukseen voidaan kirjata esimerkiksi, että työntekijä saa oikeuden eläkesäästöihin vasta, kun työsuhde on kestänyt sovitun ajan.
Työnantaja voi hoitaa ja hallinnoida Sesam-vakuutusta helposti verkkopalvelussamme. Vakuutetuilla on käytettävissään verkkopalvelun lisäksi Mandatum Rahat -mobiilisovellus, jossa vakuutettu näkee esimerkiksi eläkesäästöihin liittyvän eläke-ennusteen ja voi kätevästi seurata säästöjen kehitystä.
Katso tuoteseloste:
Sesam-ryhmäeläkevakuutus
Jos olet asiakkaamme, näet sopimuksen tiedot ja säästöjen kehittymisen verkkopalvelussa. Siellä voit myös lähettää meille helposti ja turvallisesti viestin. Yritysasiakkaana tarvitset asiointisopimuksen verkkopalvelun käyttöön. Lue lisää asiointisopimuksesta.
Kirjaudu verkkopalveluun Ohjeet eläkkeelle jäämiseenOlemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Voit kirjoittaa Lisätietoa-kenttään esimerkiksi sinulle sopivat soittoajat.
Keskustelussa käymme läpi yrityksesi tilanteen ja henkilöstön eläketurvan täydentämiseen liittyvät tarpeet.
Laadimme yrityksesi tarpeiden mukaan tarjouksen ryhmäeläkevakuutuksesta.