Petri Niemisvirta ehdolla Vuoden johtajaksi

14.11.2012

Fakta-lehden Vuoden johtaja -kilpailun finalistit on valittu. Yksi viidestä finalistista on Mandatum Lifen toimitusjohtaja Petri Niemisvirta. Vuoden johtaja -kisan pääperusteena on, että johtaja onnistuu työssään yhdistämään tuottavuuden ja työhyvinvoinnin.

Tällä kertaa kilpailun raati painotti finalistien valinnoissaan johtamisympäristön haastavuutta ja hyvin toimivia työhyvinvointijärjestelmiä. Raati perusteli Petri Niemisvirran valintaa finalistien joukkoon näin:

"Henkilöstöä on aktiivisesti osallistettu työyhteisön, yhtiön ja oman työhyvinvointinsa kehittämiseen. Ensimmäistä kertaa, kun henkilöstö kävi esittämässä tuloksia (Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksesta), oli toimitusjohtajan vastaus "anteeksi ja kiitos" – anteeksi asioista, jotka olisimme voineet tehdä paremmin ja kiitos, että annoitte palautetta jonka pohjalta pystymme kehittymään."

Vuoden Johtaja -raatiin kuuluvat toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen, Diacor, professori Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto, työhyvinvointipalvelujen johtaja Jyri Juusti, Varma, henkilöstöjohtaja Kirsi Nuotto, Cargotec ja päätoimittaja Heidi Hammarsten, Fakta.

Lopullinen voittaja julkistetaan Faktan Työhyvinvointi ja -terveys -tapahtumassa 12.12.


Näytä kaikki tiedotteet ja uutiset