Jos organisaatiossa haluaa viedä läpi avaintavoitteita, on palkitseminen kytkettävä johtamiseen. Meillä vaaditaan henkilöstöltä paljon, ja silloin pitää myös palkita.
Pekka Vuorela, toimitusjohtaja, Innolink
Jos organisaatiossa haluaa viedä läpi avaintavoitteita, on palkitseminen kytkettävä johtamiseen. Meillä vaaditaan henkilöstöltä paljon, ja silloin pitää myös palkita.
Pekka Vuorela, toimitusjohtaja, Innolink
Konsulttiyhtiö Innolink perusti vuonna 2018 Palkkiorahaston, joka on osa yhtiön monipuolista palkitsemisen kokonaisuutta.
Palkkiorahasto on kytketty tiiviisti yhtiön neljään avaintavoitteeseen. Rahasto vahvistaa työntekijöiden kiinnostusta yhtiön menestykseen.
Kaikille samanarvoinen palkitsemisratkaisu lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tahtoa työskennellä yhteisten tavoitteiden eteen.
Rahaston kautta työntekijät saavat korkeampia palkkioita.
Innolink on noin kuusikymmentä tiedolla johtamisen asiantuntijaa työllistävä konsulttiyhtiö. Pekka Vuorela aloitti Innolinkin toimitusjohtajana vuonna 2016, ja alkoi kääntää myyntiorganisaatiota asiakaslähtöiseksi organisaatioksi.
Käännös tarkoitti koko johtamismallin ja sitä kautta myös palkitsemisen muutosta. Henkilöstö sitoutettiin miettimään yhdessä avaintavoitteita, yrityksen must win battleja, joita tunnistettiin neljä: kannattava kasvu, asiakaskokemus, tunnettuus ja henkilöstön hyvinvointi.
”Palkitseminen on todella tärkeässä roolissa, kun työntekijöitä halutaan innostaa tekemään töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Johtamisen, toimintakulttuurin ja arvojen pitää olla linjassa palkitsemisen kanssa”, Vuorela sanoo.
Innolinkissä on käytössä erilaisia palkitsemisjärjestelmiä, kuten provisiopalkkioita myynnille, kertaluonteisia palkkioita ja jatkuvia kannattavuuspohjaisia bonuksia sekä johdon optioita. Palkkiorahasto on yhtiölle ensimmäinen, täysin yhteisöllinen palkitsemismuoto. Neljästä must win battlesta on johdettu kuusi mitattavaa tavoitetta, joista jokaisesta työntekijöille maksetaan palkkioita rahastoon neljä kertaa vuodessa.
”Palkkiorahaston kautta raportoimme myös henkilöstölle tuloksen kehityksestä: toimitusjohtajan kuukausikirjeessä kerromme, miten meillä menee suhteessa avaintavoitteisiin ja kuinka paljon bonuksia rahastoon on kertymässä”, Vuorela kuvaa.
”Teimme rahastosta täysin tasa-arvoisen ja kaikille samansuuruisen, yksinkertaisen ja helpon palkitsemisjärjestelmän. Monet palkitsemisjärjestelmät ovat hyvin tulos- ja myyntikeskeisiä. Meillä kuitenkin esimerkiksi asiakastyytyväisyys on tärkeä avaintavoite, jossa onnistumista on johdettava eri tavalla. Palkkiorahasto sopii erinomaisesti asiakaskokemusta mittaavan NPS:n kehittymisestä palkitsemiseen.”
Innolinkissä Palkkiorahasto kerryttää hyvää pottia tulevaisuuden varalle niille, jotka sitoutuvat organisaatioon pidemmällä aikavälillä ja tekevät tärkeää, pitkäjänteistä työtä. Palkkioita maksetaan useamman kerran vuodessa, ja kun kertyneet varat näkyvät työntekijöillä mobiilisovelluksessa, tulee palkitsemisesta läpinäkyvää ja todellista. Rahaston verohyödyt tuovat työntekijöille suuremmat palkkiot.
”Mandatum Life on palkitsemisessa Suomen ykköstalo, jonka kanssa on ollut hyvä pohtia palkitsemisen kehittämistä kokonaisuudessaan. Rahastoa perustettaessa osakkaat ja koko henkilökunta pitivät Mandatum Lifen tavasta toimia, mikä vahvisti entisestään yhteisöllisyyttä ja sitoutumista palkitsemisen tavoitteisiin”, Vuorela sanoo.
Lue lisää PalkkiorahastostaOlemme sinuun yhteydessä, ja sovitaan tapaaminen. Voit kirjoittaa Lisätietoa-kenttään esimerkiksi sinulle sopivat soittoajat.
Tapaamisessa käymme läpi palkitsemisen nykytilanteen yrityksessäsi ja selvitämme, miten palkkiorahasto sopii osaksi organisaation palkitsemisen kokonaisuutta.
Laadimme suunnitelman rahaston perustamisesta ja tarjouksen konsultointi-, perustamis- ja hallinnointipalvelustamme.