Lehdistötiedote, 1.10.2024 klo 13.00
Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö (”Mandatum Life”) ja If Livförsäkring AB ovat onnistuneesti saattaneet päätökseen kannanluovutuksen, jossa Mandatum Life luovuttaa If Livförsäkringin Suomen sivuliikkeelle (If Henkivakuutus Oy, Suomen sivuliike) sellaiset henkivakuutussopimukset, jotka ovat If Vahinkovakuutus Oyj:n Suomen sivuliikkeen myymiä ja hoidossa olevia sopimuksia.
Kannan myynti koskee noin 50 000 sopimusta. Kokonaiskauppahinta on 17,5 miljoonaa euroa, josta noin 4,0 miljoonaa euroa tulee näkymään riskihenkivakuutuksen tuloksessa kolmannella vuosineljänneksellä. Loppuosa kauppasummasta on jo realisoitunut yhtiön tulokseen aiempien vuosineljännesten aikana. Myynnistä tiedotettiin 27.9.2023.
Kannanluovutuksella ei ole asiakasvaikutuksia eli kyseessä olevien asiakkaiden siirtyvät sopimukset jatkuvat kuten ennenkin. Suomessa kannanhoito jatkuu If Henkivakuutus Oy:n Suomen sivuliikkeen toimesta.
Lisätietoja:
Jukka Kurki
Toimitusjohtaja, Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö
Puh. +358 50 424 6630
jukka.kurki(a)mandatum.fi
Niina Riihelä
SVP, viestintä, brändi ja vastuullisuus
Puh. +358 40 728 1548
niina.riihela[a]mandatum.fi
Mandatum lyhyesti
Mandatum on rahan ja hengen erikoisosaamisen yhdistävä merkittävä finanssipalvelujen tarjoaja. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman palveluita kattaen omaisuuden- ja varainhoidon, säästämisen ja sijoittamisen, palkitsemisen ja sitouttamisen, eläkeaikaan varautumisen sekä henkilövakuuttamisen. Mandatum tarjoaa palveluita yritysasiakkaille, henkilöasiakkaille sekä institutionaalisille ja varainhoitoasiakkaille. Mandatumin liiketoiminnan menestyksen keskiössä ovat osaava henkilöstö, vahva brändi ja onnistuminen sijoitustoiminnassa.
mandatum.fi/konserni
Näytä kaikki tiedotteet ja uutiset