Mandatum Life siirtyy päivittäisessä sijoituskoriosuuden arvon laskennassa eli NAV-laskennassa T+2-aikatauluun likvidien sijoituskorien osalta 18.5 alkaen. Muutos koskee kaikkia sijoituskoreja, joille on tällä hetkellä laskettu NAV yhden päivän viiveellä tapahtumapäivästä (T+1) ja jotka ovat päivittäisen NAV-laskennan piirissä.
Muutoksella yhtenäistämme sijoituskorien ja rahastojen NAV-laskennan, sekä valmistaudumme tuleviin sijoituskorien siirtoihin UCITS-rahastoiksi. Muutos ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä.
Siirtymä tehdään maanantaina 18.5. Tämän vuoksi muutoksen piirissä oleville sijoituskoreille ei julkaista 15.5. arvoja ja vain 14.5. arvot julkaistaan jo T+2 laskennassa oleville sijoituskoreille. Tiistaina 19.5. julkaistaan kaikille päivittäisen laskennan piirissä oleville sijoituskoreille perjantain 15.5. NAV-arvot ja siitä eteenpäin NAV-laskenta jatkuu T+2-aikataulussa. Muutoksen piirissä oleville sijoituskoreille tulee siis asiakkaiden merkintöjen ja lunastusten käsittelyyn yhden päivän lisäviive nykytilanteeseen verrattuna.
Muutos ei koske alternatiivisijoituksia eikä päivittäisen NAV-laskennan ulkopuolisia sijoituskoreja. 18.5. alkaen kaikki päivittäin laskettavat sijoituskorit ovat T+2-aikataulussa.
Nykyiset T+2-laskennan sijoituskorit:
- Mandatum Life Managed Futures
- Mandatum Life Korkosalkku
- Mandatum Life Slim Tail Maailma Osake
- Mandatum Life Stamina Osake
T+2-laskentaan 18.5. alkaen siirrettävät sijoituskorit
Korkosijoituskorit
- Mandatum Life Raha Abs
- Mandatum Life Rahasalkku
Osakesijoituskorit
- Mandatum Life European Small & Mid Cap
- Mandatum Life Global Sustainable Equity
- Mandatum Life Pohjoismaat Osake
Indeksisijoituskorit
- Mandatum Life Kasvumarkkinat Korko Indeksi
- Mandatum Life Kehittyvät Markkinat Indeksi
- Mandatum Life Kulta Indeksi
- Mandatum Life Maailma Ilmasto Indeksi
- Mandatum Life Suomi Indeksi
- Mandatum Life USA Indeksi
Kaikki määräaikaiset sijoituskorit (strukturoidut)
Muut sijoituskorit
- Mandatum Life Eläke
- Mandatum Life Eläke+
- Mandatum Life VIP 1001 B
- ML Allokaatio 25
- ML Allokaatio 50
- ML Allokaatio 80
- ML Allokaatio Korko
- ML Allokaatio Osake
- Mandatum Life Global Allocation Strategy
- Mandatum Life TSR Allocation
Näytä kaikki tiedotteet ja uutiset