Lehdistötiedote, 19.3.2026 klo 13.00
Mandatum Managed Futures -rahasto on saanut UCITS Hedge Awards -palkinnon vuoden 2025 parhaiten tuottaneena rahastona kategoriassaan. Vuosittain jaettavat palkinnot myöntää The Hedge Fund Journal.
Managed Futures -rahasto sai tunnustusta vahvasta kahden ja kolmen vuoden tuottokehityksestään trendejä seuraavien CTA-strategioiden kategoriassa (jossa hallinnoitavat varat ovat alle 150 miljoonaa dollaria), mikä kertoo rahaston tasaisesta suoriutumisesta pidemmälläkin aikavälillä.
Vuonna 2019 lanseeratun rahaston sijoitusprosessi on systemaattinen, ja se perustuu kvantitatiiviseen tutkimukseen sekä kurinalaiseen riskienhallintaan. Strategian tavoitteena on hyödyntää osake-, korko- ja valuuttamarkkinoiden trendejä allokoimalla pääomaa dynaamisesti ja säätämällä riskitasoa markkinaolosuhteiden muuttuessa. Tarkoituksena on tarjota sijoittajille hajautushyötyä ja mahdollisuutta positiiviseen tuottoon markkinaympäristöstä riippumatta.
”Olemme ylpeitä tästä tunnustuksesta, joka kertoo, että olemme onnistuneet erinomaisesti systemaattisen sijoitusprosessin kehittämisessä ja strategiamme toteuttamisessa. Kiitos asiakkaillemme luottamuksesta ja asiantuntevalle tiimillemme erinomaisesta työstä”, sanoo Ville Rantanen, Mandatumin salkunhoitaja.
Vuonna 2025 Mandatum Managed Futures -rahaston tuotto oli 8,2 prosenttia, kahden vuoden annualisoitu tuotto 11,0 prosenttia (2024–2025) ja kolmen vuoden annualisoitu tuotto 6,7 prosenttia (2023–2025)*. Strategia sopii hyvin institutionaalisille sijoittajille, jotka etsivät korreloimattomia tuottoja ja merkittävää hajautushyötyä perinteisten sijoitusstrategioiden ulkopuolelta.
UCITS Hedge Awards -palkinnot myönnetään menestyneille UCITS-sääntelyn mukaisille hedge-rahastoille maailmanlaajuisesti. Ne nostavat esiin rahastoja, jotka osoittavat erinomaista tuottokehitystä, vahvoja riskikorjattuja tuottoja sekä johdonmukaista suoriutumista omissa kategorioissaan.
*Lisäksi Mandatum Managed Futures -rahaston neljän vuoden annualisoitu tuotto oli 7,0 prosenttia (2022–2025) ja viiden vuoden annualisoitu tuotto 6,9 prosenttia (2021–2025).
Lisätietoja:
Ville Rantanen
Salkunhoitaja
Puh. +358 44 559 9524
ville.rantanen[a]mandatumam.com
Niina Riihelä
SVP, viestintä, brändi ja vastuullisuus
Puh. +358 40 728 1548
niina.riihela[a]mandatum.fi
Mandatum lyhyesti
Mandatum on rahan ja hengen erikoisosaamisen yhdistävä merkittävä finanssipalvelujen tarjoaja, jonka asiakkaisiin kuuluu niin institutionaalisia sijoittajia, yrityksiä kuin yksityishenkilöitä. Laaja palveluvalikoima kattaa varainhoidon, palkitsemisen ja sitouttamisen, eläkeaikaan varautumisen sekä henkilövakuuttamisen. Liiketoiminnan menestyksen keskiössä ovat osaava henkilöstö, vahva brändi ja onnistunut sijoitustoiminta. Mandatum on ollut listattuna Nasdaq Helsingissä vuodesta 2023. mandatum.fi/konserni
Markkinointimateriaalia
Tämä markkinointimateriaali koskee luxemburgilaista rahastoa Mandatum SICAV-UCITS ja sen alarahastoa ”Mandatum Managed Futures Fund” (”Rahasto”). Materiaalin on koonnut Mandatum Asset Management Oy, joka toimii Rahaston salkunhoitajana. Rahastoa hallinnoi Mandatum Fund Management S.A. (osoite: 53 Boulevard Royal, Luxemburg L-2449, Luxemburg).
Aikaisempi tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Tuleva tuotto voi myös olla negatiivinen. Tutustu Rahaston esitteeseen ja avaintietoesitteeseen ennen mahdollista sijoituspäätöstä. Rahaston riskit on kuvattu rahastoesitteessä ja avaintietoesitteessä, jotka löytyvät osoitteesta: mandatumam.com
Näytä kaikki tiedotteet ja uutiset