Markkinakatsaus 27.4.2026: Kurssirallia

Markkinat ovat toipuneet geopolitiikan aiheuttamasta rytinästä nopeasti. Samalla sijoittajien katseet ovat kääntyneet vahvemmin teknologiasektorin positiiviseen kehitykseen ja hiljattain käynnistyneeseen ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskauteen.

Markkinakatsaus

Iranin sota markkinateemana vaikuttaa ainakin toistaiseksi jääneen hieman taka-alalle, eikä tilanteessa ole sijoitusmarkkinoiden näkökulmasta nähty merkittäviä muutoksia parin viime viikon aikana. Merikuljetukset Hormuzinsalmella takkuavat yhä, mutta markkinat suhtautuvat tilanteeseen pääsääntöisesti luottavaisina siitä, että neuvotteluratkaisu kriisiin löytyisi nopeasti.

Osakemarkkinat ovat toipuneet maaliskuun rytinästä nopeasti, ja joillain alueilla on nähty jopa uusia historiallisia huippuja. Yrityslainamarkkinoilla riskilisät ovat puolestaan laskeneet ja toipuneet maaliskuun aikana nähdystä piikistä.

Korkotasot ovat kuitenkin jääneet kriisin seurauksena aiempaa korkeammille tasoille. Mikäli kriisi pitkittyisi, inflaatiopaineet kohoaisivat, mikä puolestaan voisi johtaa keskuspankkien kiristyvään rahapolitiikkaan. Korkomarkkinat hinnoittelevat nyt riskiä sille, että näin kävisi, vaikka pääsääntöisesti odotuksissa onkin kriisin ratkeaminen lähiaikoina.

Lisätietoja sekä Yhdysvaltojen Fedin ja Euroopan EKP:n ajatuksista on luvassa tällä viikolla, kun molemmat keskuspankit kokoustavat. Kummankaan ei odoteta muuttavan rahapolitiikkaansa, vaan niiden ennakoidaan jäävän seuraamaan, miten Lähi-idän tilanne kehittyy ja millaista talousdataa lähiviikkoina saadaan. Mikäli tilanne Lähi-idässä ei ratkeaisi ja inflaatio kiihtyisi, voisivat koronnostot olla uudelleen pöydällä seuraavissa kokouksissa kesän alkupuolella.

Vahvaa menoa ympäri maailmaa

Huhtikuun aikana on nähty kurssinousua maantieteellisesti laajasti pitkälti kaikilla keskeisillä markkinoilla. Erityisesti kehittyvät markkinat ja alkuvuodesta vaisummin kehittynyt Yhdysvaltojen teknologiasektori ovat menestyneet toipumisvaiheessa vahvasti. Optimismi teknologiasektorin kasvusta näyttää myös vallanneen taas sijoittajien mielen.

Kurssinousu on ollut laaja-alaista, ja poikkeuksen tähän ovat tuoneet vain laskenut energiasektori ja matalia tuottoja tarjonnut päivittäistavarasektori. Myös yhdyskuntapalvelut, jossa esimerkiksi erilaiset energiaa tuottavat yhtiöt ovat laajassa painossa, on kehittynyt vaisummin. Vahvoja tuottoja on puolestaan nähty erityisesti informaatioteknologia- ja materiaalisektoreilla sekä kestokulutushyödykkeissä.

Nopean kurssirallin seurauksena arvostustasot ovat hieman nousseet, joskaan eivät vielä Iranin sotaa edeltävälle tasolle.

Tuloskausi käyntiin pääsääntöisesti hyvissä tunnelmissa

Ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskausi on pyörähtänyt käyntiin positiivisissa tunnelmissa rapakon molemmin puolin.

Kun Yhdysvalloissa noin neljännes yhtiöistä on raportoinut tuloksensa, ovat 25 prosentin tuloskasvu ja liikevaihtojen keskimääräinen 10 prosentin kasvu kumpikin odotuksia korkeampia. Totuttuun tapaan erityisesti teknologiasektorin yhtiöt ovat kasvaneet vauhdikkaasti, mutta myös materiaalisektorilla tuloskasvu on ollut hurjaa. Alkanut viikko on tuloskauden kannalta keskeinen, sillä tällä viikolla on luvassa määrällisesti paljon tulosjulkistuksia, ja esimerkiksi monet suurista teknologiayhtiöistä raportoivat tuloksiaan lähipäivinä.

Myös Euroopassa tuloskausi on lähtenyt käyntiin lupaavasti, vaikka toistaiseksi vasta vain pieni osa, noin viidennes, yhtiöistä on julkistanut tuloksensa. Tuloskasvu on ollut odotusten mukaista ja vahvaa – noin 18 prosenttia. Liikevaihdon keskimääräinen kasvu on puolestaan nollan tuntumassa tähän mennessä raportoineilla yrityksillä.

Tässä vaiheessa Euroopan osalta ei kuitenkaan vielä voida vetää sen suurempia johtopäätöksiä toimialaluvuista, sillä useilla sektoreilla vasta vain muutamat suuryhtiöt ovat raportoineet tuloksiaan. Toistaiseksi kokonaiskuva on kuitenkin epäyhtenäisempi kuin Yhdysvalloissa, ja Euroopasta löytyy myös sektoreita, joissa tulokset ovat supistuneet ja jääneet odotuksista.

Tuloskasvuodotukset ovat viime viikkoina kasvaneet kaikilla markkinoilla merkittävästi. Yhdysvaltoihin kohdistuva tuloskasvuodotus on tälle vuodelle 19 prosenttia ja Eurooppaan vastaavasti 18 prosenttia, jotka ovat molemmat selkeästi korkeampia kuin vuoteen lähdettäessä. Kehittyvillä markkinoilla odotetaan keskimäärin lähes 40 prosentin tuloskasvua.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.


 

Mandatum Magazine tarjoaa ajankohtaisia näkemyksiä sijoittamisesta, taloudesta ja varainhoidosta. Artikkeleissa haastatellaan Mandatumin sijoitus- ja varainhoidon asiantuntijoita tai ne ovat heidän kirjoittamiaan. Lisäksi artikkeleissa haastatellaan muita alan huippuasiantuntijoita.

Tutustu muihin varainhoidon artikkeleihin.
Lue lisää Mandatumin varainhoitopalveluista ja asiantuntijoista.

28.4.2026

Markkinakatsaus

TILAA UUTISKIRJE

Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi? 
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.