Private credit nousi sijoitusmarkkinoiden valtavirtaan – mistä nopeasti kasvaneessa omaisuusluokassa on kyse?

Private credit, joka tunnetaan myös nimellä private debt, tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityslainoja, jotka eivät ole pankkien myöntämiä ja joilla ei käydä kauppaa julkisilla joukkolainamarkkinoilla. Käytännössä sijoittaja ei lainaa rahaa suoraan yksittäiselle yritykselle, vaan sijoittaa rahastoon, joka hajauttaa varat useisiin lainoihin.

Omaisuusluokka jakautuu useaan eri alasegmenttiin, joista suurin ja tunnetuin on nykyään niin sanottu direct lending -markkina. Siinä rahaa lainataan pääomasijoitusrahastojen salkkuyhtiöille usein yrityskauppojen yhteydessä. Tämän lisäksi markkinoilla toimii korkeamman tuottotavoitteen rahastoja, joissa sijoituksia tehdään juniorivelkaan, eli etuoikeusjärjestyksessä seniorivelan jälkeen takaisin maksettavaan velkaan, tai erilaisiin monimutkaisempiin rahoitustilanteisiin.

”Private credit -sijoitusten keskeinen ominaisuus on epälikvidiys. Lainoilla ei käydä päivittäistä kauppaa markkinoilla, joten sijoittaja sitoo pääomansa tyypillisesti useiksi vuosiksi. Vastineeksi sijoittaja tavoittelee korkeampaa juoksevaa korkotuottoa ja hajautushyötyjä perinteisiin korkosijoituksiin verrattuna”, kertoo Mandatumin Head of Private Debt Matias Hauru.

Finanssikriisin jälkeinen markkinamuutos loi pohjan kasvulle

Vaikka epälikvideillä velkasijoituksilla on pitkä historia, nykyisen private credit -markkinan juuret ulottuvat vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisiin vuosiin. Kriisin seurauksena pankkisääntely kiristyi merkittävästi, mikä vähensi pankkien halukkuutta ja mahdollisuuksia tarjota tietynlaista yritysrahoitusta.

Syntyneen tyhjiön täyttivät vähitellen institutionaaliset sijoittajat private credit -rahastojen muodossa. Samalla yritykset saivat käyttöönsä uuden rahoituskanavan, joka pystyi tarjoamaan pääomaa usein nopeammin ja joustavammin kuin perinteinen pankkirahoitus.

Omaisuusluokan alkuvaiheessa private credit tarkoitti pitkälti mezzanine-rahoitusta, eli pankkien seniorivelan ja oman pääoman väliin sijoittuvaa rahoitusta, sekä erilaisia opportunistisia velkasijoituksia. Vuosien saatossa markkina on kuitenkin kasvanut ja monipuolistunut merkittävästi. Nykyään siihen kuuluu laaja kirjo strategioita aina etuoikeutetusta seniorivelasta korkeamman riskin ja tuottotavoitteen velkaratkaisuihin.

Siinä missä private credit oli vielä parikymmentä vuotta sitten suhteellisen marginaalinen omaisuusluokka, on siitä kasvanut noin kahden biljoonan dollarin maailmanlaajuinen markkina.

Miksi private credit on noussut sijoittajien suosioon?

Private creditin voimakas kasvu käynnistyi erityisesti nollakorkovuosina, jolloin private credit -sijoituksista saatu likviditeettipreemio ja korkea tuottotaso houkuttelivat ensisijaisesti institutionaalisia sijoittajia korvaamaan osan likvideistä korkosijoituksistaan epälikvideillä korkosijoituksilla.

Viime vuosina kasvua ovat tukeneet myös korkoympäristön muutosta seurannut tuottotasojen nousu sekä yritysrahoituksen markkinoiden muutokset. Noin viisi vuotta sitten myös yhdysvaltalaiset yksityissijoittajat alkoivat sijoittaa aiempaa enemmän omaisuusluokkaan, kun suuret kansainväliset rahastoyhtiöt toivat markkinoille osittaista likviditeettiä tarjoavia rahastorakenteita.

Kasvu kiihtyi edelleen vuosina 2022–2023, jolloin private credit -rahastot paikkasivat toimimattomia julkisia velkamarkkinoita saaden vastapainoksi historiallisen korkeita korkomarginaaleja laadukkaiden pääomasijoittajaomisteisten yhtiöiden seniorivelasta. Samanaikaisesti velkapääomamarkkinoiden aktiivisuus hidastui merkittävästi, mikä lisäsi vaihtoehtoisten rahoitusratkaisujen kysyntää.

”Velanottajien näkökulmasta private credit tarjoaa usein pankkirahoitusta nopeamman ja joustavamman vaihtoehdon. Pääomasijoitusrahastoilla on edelleen merkittäviä määriä sijoittamattomia sitoumuksia, joiden hyödyntäminen edellyttää myös velkarahoitusta. Omaisuusluokan kasvun pitkäaikaiset ajurit ovat edelleen vahvat, eikä pankkien paluu markkinoille aiempaan rooliinsa näytä todennäköiseltä”, Hauru toteaa.

Omaisuusluokan houkuttelevuus

Private creditin houkuttelevuus perustuu ennen kaikkea mahdollisuuteen saavuttaa perinteisiä korkosijoituksia korkeampaa juoksevaa tuottoa. Vastineeksi sijoittaja sitoo pääomansa pidemmäksi aikaa ja luopuu osasta likviditeettiä, tyypillisesti niin sanottua likviditeettipreemiota.

Parhaimmillaan private credit voi tarjota sijoittajalle lisäarvoa myös perinteisiin high yield -yrityslainarahastoihin verrattuna. Sijoittaja voi saada vastineeksi epälikviditeetistä paremman lainadokumentaation, vahvemman velkoja-aseman sekä mahdollisuuden vaikuttaa aktiivisemmin ongelmatilanteiden ratkaisemiseen. Samalla private credit tarjoaa hajautushyötyjä perinteisten korko- ja osakesijoitusten rinnalle. Osa omaisuusluokan hajautushyödyistä syntyy nimenomaan epälikvidin rahastorakenteen yhdistyessä ammattitaitoiseen sijoitustoimintaan, sillä private credit -rahastot voivat tarjota rahoitusratkaisuja tilanteissa, joissa markkinoiden epävarmuus ja volatiliteetti lisäävät yritysten vaihtoehtoisen rahoituksen tarvetta.

”Private credit ei ole osakesijoittamisen korvike, mutta se voi toimia salkussa korko- ja vaihtoehtoisten sijoitusten välimaastossa. Tavoitteena on tyypillisesti korkomarkkinoita korkeampi tuotto, mutta samalla pienempi riippuvuus osakemarkkinoiden arvostuskertoimien muutoksista ja markkinoiden ajoittamisesta”, kertoo Hauru.

Tuottopotentiaalin vastapainona erilainen riskiprofiili

Private creditiin liittyy useita erityispiirteitä, joita sijoittajan on syytä ymmärtää.

Markkinaan liittyvistä riskeistä on keskusteltu viime aikoina runsaasti kansainvälisessä talousmediassa. Otsikot ovat keskittyneet erityisesti puolilikvideihin rahastorakenteisiin, epälikvidien sijoitusten arvonmääritykseen sekä joidenkin rahastojen suuriin toimialakeskittymiin, erityisesti ohjelmisto- ja teknologiasektorille. Tekoälyn nopean kehityksen arvioidaan muuttavan ohjelmistoalan kilpailuasetelmaa, mikä on lisännyt keskustelua sektorin tulevaisuuden näkymistä. Samalla on korostunut hajautuksen merkitys: hyvin rakennetussa private debt -salkussa yksittäisiin toimialoihin, yhtiöihin tai markkinasegmentteihin ei synny ylisuuria riskikeskittymiä. Keskustelu on ennen kaikkea korostanut rahastorakenteen, hajautuksen ja rahastonhoitajavalinnan merkitystä sijoittajalle.

Omaisuusluokan ensimmäinen ominaispiirre, jota sijoittajan on syytä ymmärtää, on likviditeetti. Vaikka osa rahastorakenteista tarjoaa sijoittajille säännöllisiä lunastusikkunoita, alla olevat lainat ovat usein aidosti epälikvidejä.

”Normaalioloissa rahasto voi hallita lunastuksia kuponkituottojen, lainojen takaisinmaksujen, jälleenrahoitusten ja uusien merkintöjen avulla. Stressitilanteessa nämä lähteet voivat kuitenkin kuivua samanaikaisesti, jolloin lunastuksia voidaan rajoittaa tai lykätä. Sijoittajan on ymmärrettävä, että hänen likviditeettinsä riippuu silloin myös muiden sijoittajien käyttäytymisestä”, Hauru toteaa.

Toinen ominaispiirre liittyy sijoitusten arvonmääritykseen. Julkisissa korkorahastoissa markkinahinta määräytyy päivittäin markkinoilla, mutta private credit -rahastoissa arvostus perustuu rahastomanagerin ja/tai ulkopuolisen arvonmäärittäjän malliin. Tämä voi tehdä tuottokehityksestä näennäisesti vakaampaa kuin se todellisuudessa on.

Jatkuvasti auki olevissa rahastoissa on lisäksi niin sanottu insentiiviriski. Jos rahastoon virtaa paljon uutta pääomaa kuumassa markkinassa, rahastonhoitajalla voi olla paine sijoittaa varat nopeasti, jotta käteinen ei laimenna tuottoa. Tämä voi johtaa siihen, että lainoja tehdään liian matalilla marginaaleilla tai liian velallisystävällisillä ehdoilla. Private credit toimii usein parhaiten tilanteissa, joissa pääomaa on markkinassa niukasti, ei välttämättä silloin, kun kaikki haluavat sijoittaa omaisuusluokkaan samaan aikaan.

Haurun mukaan myös rahastorakenteiden sekä rahastonhoitajien väliset erot voivat olla huomattavia. Yksityissijoittajille tarkoitetuissa rakenteissa kulut ovat usein korkeammat kuin institutionaalisille sijoittajille suunnatuissa ratkaisuissa, ja rakenteisiin voi sisältyä ehtoja, joita ammattisijoittajat eivät välttämättä hyväksyisi. Lisäksi markkinoilla toimii satoja erilaisia toimijoita, joiden sijoitusprosessit, riskitasot ja osaaminen vaihtelevat merkittävästi.

”Päällisin puolin tuottotasot ja tuottohistoria voivat näyttää hyvin samankaltaisilta, mutta todellisuudessa rahastojen välillä voi olla suuria eroja. Siksi rahastonhoitajan valinnalla ja hajautuksella on erittäin suuri merkitys”, Hauru sanoo.

Omaisuusluokka on tullut jäädäkseen

Vaikka markkinaympäristö vaikuttaa vuosittain private credit -rahastojen houkuttelevuuteen, omaisuusluokan pitkän aikavälin kasvua tukevat edelleen samat tekijät kuin viimeisen vuosikymmenen aikana: yritysten tarve vaihtoehtoisille rahoitusratkaisuille sekä sijoittajien halu löytää uusia tuotonlähteitä perinteisten korko- ja osakesijoitusten rinnalle.

Private credit ei enää ole vaihtoehtoisten sijoitusten marginaalinen erikoisuus, vaan vakiintunut osa globaalia yritysrahoitusta. Markkinoiden kehitys vaihtelee sykleittäin, mutta pankkien roolin pysyvä muutos ja institutionaalisten sijoittajien kasvava kiinnostus tukevat markkinan kehitystä myös tulevaisuudessa.

”Private credit ei ole enää marginaalinen vaihtoehtoinen omaisuusluokka, vaan merkittävä osa yritysrahoituksen markkinaa. Omaisuusluokan sisällä on kuitenkin edelleen kehittyviä ja tehottomampia osa-alueita, joista osaava sijoittaja voi hyötyä rakentaessaan hajautettua allokaatiota”, Hauru korostaa.

Mandatumin Private Debt -ohjelma

Mandatum on sijoittanut private debt -markkinaan vuodesta 2008 lähtien, ja asiakkaille suunnattu vuosikertapohjainen Private Debt -ohjelma käynnistyi vuonna 2016.

Ohjelma on nykyisin kahdeksannessa vuosikerrassaan, ja siihen on kerätty sijoitussitoumuksia yli 1,5 miljardin euron edestä. Ohjelma sijoittaa hajautetusti eri strategioihin, rahastonhoitajiin, maantieteellisiin alueisiin ja markkinasegmentteihin.

Mandatum tarjoaa Private Debt -sijoitusratkaisuja ammattimaisille sijoittajille, mutta myös yksityissijoittajat voivat sijoittaa omaisuusluokkaan epäsuorasti Mandatumin hajautettujen tai laajempien allokaatioratkaisujen kautta. Ohjelman minimisijoitus on 100 000 euroa.  

Näytä lisää Sulje