Kun varmaa on vain epävarmuus

Viime vuosien lisääntynyt taloudellinen epävarmuus on kasvattanut ihmisten turvallisuushakuisuutta ja kääntänyt katseet kohti läheisiä. Miten oman arjen jatkuvuuden voi varmistaa epävarmuuden kasvaessa?

Kuva: Clarisse Meyer / Unsplash

Epävarmuuden lisääntyessä ihmiset kääntävät katseensa perheen ja kodin suuntaan. Tällöin keskitytään varmistamaan kyky huolehtia läheisistä ja säilyttää oma koti erityisesti isompien riskien kohdatessa.

Mandatumin henkilöasiakkaat ja kumppanuudet -segmentin johtaja Jussi Karppinen kertoo, miten suomalaisten tulevaisuuteen varautuminen on muuttunut ja miten omaa taloudellista varautumista voi vahvistaa.

Vahvan sosiaaliturvan rakoilu lisää kiinnostusta henkivakuutuksia kohtaan

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA:n tutkimuksen mukaan vapaaehtoisen riskihenkivakuutuksen on ottanut vain kahdeksan prosenttia suomalaisista. Keskimääräinen turvasumma henkivakuutuksissa on noin 73 000 euroa.

Osaltaan henkivakuutuksiin suhtautumiseen on vaikuttanut suomalainen kulttuuri.

”Kuolemasta ei yleensä ole tapana puhua. Tällöin myös henkivakuutuksista ei välttämättä keskustella aktiivisesti, eikä tarvetta sellaiselle aina tiedosteta. Valitettavan usein vakuutuksen tarve tiedostetaan vasta kuoleman kohdatessa. Tästä johtuen on hyvä etukäteen tarkastella oman talouden tilannetta ja ottaa sopivat vakuutukset jo tänään pahimman varalle”, huomauttaa Karppinen.

Toisaalta myös Suomen vahva hyvinvointivaltio ja sosiaaliturva ovat osaltaan vähentäneet ihmisten kokemaa tarvetta yksityisille henkivakuutuksille.

Jussi Karppinen

"Valitettavan usein vakuutuksen tarve tiedostetaan vasta kuoleman kohdatessa."

”Suomessa on historiallisesti vahva luottamus yhteiskuntaan, eläkejärjestelmään ja kattavaan sosiaaliturvajärjestelmään. Tämä on osaltaan vähentänyt henkivakuutusten kysyntää, sillä ihmiset luottavat valtion huolehtivan heistä ja perheidensä talouksista. Monilla odotukset valtion sosiaaliturvajärjestelmään ovat epärealistiset, ja useilla tulot jopa puolittuvat pitkän sairastumisen kohdatessa”, kertoo Karppinen.

Perinteisesti suomalaiset luottavat vahvasti valtion tukevan heidän perheidensä taloutta, jos heille sattuisi jotain.

Mitkä asiat ovat johtaneet turvallisuushakuisuuden kasvuun?

Vaikka tarvetta henkivakuutukselle ei ole Suomessa laajasti tunnistettu, on erilaisten henkilövakuutusten kysyntä ollut viime vuosina kasvussa. Tämä näkyy myös Mandatumin tarjoamissa ratkaisuissa.

Taustalla vaikuttaa vahvasti yleinen epävarmuus, joka on kasvanut viime vuosina merkittävästi muun muassa koronapandemian ja Ukrainan sodan seurauksena. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita turvallisuushakuisuutta lisääviä tekijöitä, vaan taustalla on paljon muutakin.

Merkittävä tekijä epävarmuuden kasvussa ovat kohonneet korko- ja elinkustannukset, jotka ovat kaventaneet suomalaisten taloudellista tilannetta huomattavasti.

”Kotitalouksien keskimääräiset lainamäärät ovat nykyään korkeita. Korot ja elinkustannukset ovat kasvaneet huomattavasti. Taloudellisia puskureita ei kuitenkaan ole onnistuttu kasvattamaan samassa suhteessa”, kertoo Karppinen.

Suomalaisten kotitalouksien asuntovelkaisuus suhteessa tuloihin on korkea ja se on ollut viime vuosina kasvussa. Suomalaisten asuntolainoista suuri osa on vaihtuvakorkoisia, mikä altistaa heidät voimakkaammin korkojen nousulle.

Viime vuosien nopea inflaation kasvu on nostanut korkotasoa. Euroalueella inflaatiota ovat viime vuosina kiihdyttäneet muun muassa Ukrainan sodan seurauksena alkanut energiakriisi sekä koronapandemian jälkeiset raaka-aineiden ja tuotantoketjujen häiriöt.

”Viime vuosina on tullut paljon vastatuulta. Tämä on saanut ihmiset kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota myös oman ja läheistensä tulevaisuuden turvaamiseen”, summaa Karppinen.

Artikkeli jatkuu.

Millaisilla ratkaisuilla omaa ja läheisten tulevaisuutta voi turvata?

Vaikka omaan elämään vaikuttavaan epävarmuuteen ei voi täysin vaikuttaa, voi epävarmuutta kuitenkin hallita omilla valinnoilla sekä varautumalla järkevästi terveyttä ja taloutta uhkaaviin tilanteisiin.

Esimerkiksi seuraavilla ratkaisuilla voi turvata omaa ja läheistensä tulevaisuutta:

Henkivakuutus – Sovitun suuruinen henkivakuutuskorvaus maksetaan kertasummana omaisille tai muulle määrätylle edunsaajalle sairauden tai tapaturman aiheuttamassa kuolemantapauksessa. Lue lisää.

Vakavan sairauden turva – Kertakorvaus, joka maksetaan jonkin vakuutusehdoissa mainitun vakavan sairauden diagnoosin tai suoritetun toimenpiteen jälkeen. Turva kattaa muun muassa ehdoissa määritellyn syövän, aivohalvauksen ja MS-taudin. Lue lisää.

Työkyvyttömyysturvat – Työkyvyttömyysajalta maksettava lyhytaikaisen työkyvyttömyyden turva tai kertakorvauksena maksettava pysyvän työkyvyttömyyden turva. Valitsemalla molemmat voi varautua sekä pidempään sairastumiseen että pysyvään työkyvyttömyyteen. Lue lisää.