Fearless Finns: Yhtenäinen joukkue

Alppihiihdon C-maajoukkueen naiset ovat tiivis porukka, joka viettää mielellään aikaa yhdessä myös urheilun ulkopuolella. Kausi on nyt avattu Levillä, ja motivaatio on korkealla.

Kuvat: Ski Sport Finland. Ylärivi vasemmalta: Johanna Tikkanen, Riia Pallari, Charlotte Henriksson, Veera Alaniska ja Kaisa Puttonen. Alarivi vasemmalta: Aada Kanto, Nanna Kiviranta ja Silja Koskinen. Edessä joukkueen terapiakoira Lotte.

Mandatumin kumppani - alppihiihdon, freeskin ja kumparelaskun maajoukkue Fearless Finns - kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on maajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Moikka, C-maajoukkueen tytöt täällä.

Kilpailukausi on saatu avattua, ja katseet on suunnattu eteenpäin. Kaksi meistä aloitti kisakauden jo reilu viikko sitten Levin maailmancupissa ja loput viime viikonloppuna Levin FIS-kisoissa.

c-maajoukkue-radalla-1.jpgOlemme nopeasti asettuneet Leville, jossa pidämme tukikohtaa jouluun asti, minkä jälkeen suuntaamme Keski-Eurooppaan. Levi on tarjonnut meille loistavat harjoitteluolosuhteet, mikä näkyy laskemisessakin, sillä edistystä joukkueessamme on tapahtunut huomattavan paljon. Odotamme innolla, mitä tulevat kisat tuovat tullessaan. 

Isojen kisojen kokemusta

Levin maailmancup antoi meille makua siitä, millaista toiminta on maailman huipulla. Joukkueestamme Riia Pallari ja Charlotte Henriksson pääsivät lähtöviikselle kilpailijoina, ja me muut pääsimme testaamaan ratoja esilaskijoina.

Oli mielenkiintoista päästä katsomaan, miten ammattilaiset hoitavat asioita, ja testaamaan, miten maailmancupin radanmerkkaukset eroavat meidän tavallisista kisoistamme. Yleisesti kisaviikonloppu oli täynnä hauskanpitoa ja alppihiihtoa. Tärkeimpänä se tarjosi meille mahtavan mahdollisuuden kokea, millaista on olla maailmancup-kilpailussa mukana. 

Yhtenäinen joukkue

Me kuusi olemme tunteneet toisemme aivan lapsista asti ja olemme kilpailleet yhdessä jo seitsemänvuotiaista lähtien. Tämä on ensimmäinen kausi, kun toimimme yhdessä joukkueena, ja alku on ollut aivan mahtava.

c-maajoukkue-radalla-2.jpg

Teemme paljon asioita yhdessä myös vapaa-ajalla. Vapaa-aikaa ei kiireisessä arjessa paljoa ole, mutta käytämme sen vähäisenkin ajan laadukkaasti. Vietämme aikaa yhdessä, järjestämme brunsseja ja leivomme. Olemme kaikki hyvin läheisiä ja tuemme toisiamme. Valmentajat ovat myös hyvin läsnä arjessamme, ja vietämme aikaa heidän kanssaan myös vapaa-ajalla. Valmentajinamme toimivat Johanna Tikkanen ja Kaisa Puttonen. Meillä on siis kasassa oikea tyttöjen tehotiimi, jonka kanssa on helppo olla ja kehittyä. 

Mitä on tulossa? 

Kilpailukausi on nyt kaikkien osalta siis avattu. Treenaamista ei kuitenkaan jätetä pois kalenterista, vaan jatkamme työskentelyä Levillä ja kilpailujen yhteydessä. Matkamme jatkuu seuraavaksi Suomun FIS-kilpailuihin ja siitä Levin kautta Ruotsiin.

Ennen joululomaa olisi tarkoituksena treenata myös vauhtilajeja ja kisata viimeiset Pohjoismaiden kilpailut ennen leirin siirtämistä Italiaan. Odotamme tulevaa kautta innolla. Pysykää kuulolla, sillä meistä kuullaan vielä! 

Tiimi on tikissä!

- Veera Alaniska, Charlotte Henriksson, Aada Kanto, Nanna Kiviranta, Silja Koskinen, Riia Pallari, Kaisa Puttonen ja Johanna Tikkanen

Lue Fearless Finns -blogin aiempia tekstejä >>