Fearless Finns: Onnistunut alkukausi
Alppimaajoukkeen Challenger-ryhmässä urheileva Jesperi Kemppainen kertaa onnistuneen alkukauden tunnelmia. Murtunut peukalo hidasti vauhtia vain hetkeksi.
Mandatumin kumppani, alppihiihdon maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.
Moi!
Tällä hetkellä istun autossa matkalla Leviltä kohti Kuusamoa. Takana on puolentoista viikon treeni- ja kisareissu Levin loistavissa olosuhteissa.
Positiivinen alkukausi ja pieniä vastoinkäymisiä
Harjoittelen yhdessä muiden suomalaisten Challenger-ryhmäläisten kanssa. Ryhmää on täydentänyt myös kaksi ruotsalaista mieslaskijaa. Valmentajana toimii Magnus Brodin, jonka kanssa olen työskennellyt jo pari viime vuotta. Meillä on ollut erittäin hyvä meininki koko kauden, mikä on näkynyt kehittymisenä kaikilla laskijoilla. Oma tekemiseni on mennyt eteenpäin varsinkin suurpujottelun puolella, jossa käännöksen alun ajoittamista on saatu työstettyä parempaan suuntaan. Kaikin puolin alkukausi on sujunut erittäin positiivisesti.
Pari viikkoa sitten lähdimme Ruotsiin treenaaman Storklinteniin ja avaamaan kisakautta Kåbdalikseen. Reissusta jäi käteen hyviä treenipäiviä ja ensimmäisenä kisapäivänä murtunut peukalo. Peukalo haittasi hieman seuraavan viikon harjoittelua. Kun siirryimme Leville treeni- ja kisareissulle, jouduin jättämään treenit vähälle ja pujottelukisat kokonaan välistä, jotta peukalo pääsee luutumaan. Se hieman harmitti, koska olin odottanut Levin pujottelua. Sain käteeni kuitenkin hyvän kipsin ja pääsin laskemaan Levin suurpujottelukisoihin. Molemmissa kisoissa onnistuin saamaan normaalit hyvät laskut, ja keräsin mukavasti FIS-pisteitä. Erittäin hyvä kauden avaus siis.
Vapaa-aikana syödään hyvin
Käyn Kuusamon lukiossa kolmatta vuotta ja siten vapaa-aika kuluu useimmiten kouluhommia tehdessä. Kouluhommien jälkeen harrastan usein jotain aivoja virkistävää, esimerkiksi penkkiurheilua tai jotain muuta aktiviteettia yhdessä muiden laskijoiden kanssa. Yleensä vapaapäivinä tulee myös tehtyä jotain hyvää ruokaa tai käytyä syömässä porukalla jossain. Pitkän ja kuormittavan kauden aikana on tärkeä pitää huolta, että tulee syötyä tarpeeksi, jotta ei pääse paukut loppumaan kesken kaiken.
Tästä kauteni jatkuu Ruotsissa, jossa treenataan ja lasketaan kisoja jouluun asti. Ruotsista lähden hakemaan hyviä treenipäiviä ja jatkoa hyvin alkaneelle kisakaudelle.