Annika Paasikivi ja sadan vuoden perspektiivi

Oras Investin toimisto arvokiinteistössä Helsingin keskustassa hivelee silmää rauhallisella estetiikallaan. Neuvotteluhuoneen hyllyssä on esillä kauniita kirjoja: yhtiön 20-vuotisen taipaleen kunniaksi teetetty Omistaja – Oras Investin tarina, Kemiran historiikki Muodonmuutos – Kertomus Kemirasta ja Suomesta 1975–2010 ja valokuvateos Vanhasta Raumasta.

Hallituksen puheenjohtaja Annika Paasikivi on juuri saapunut pitkältä reissulta. Hänellä on takana ensimmäinen Atlantin-ylityksensä kaksinpurjehduksena. Kokemus oli odotettu ja ikimuistoinen.

”Välillä kymmenmetriset aallot hakkasivat kymmenmetristä venettä niin, että omalla vapaavuorolla oli vaikea nukkua”, Paasikivi kertoo.

Silti merellä oleminen on parasta mitä hän tietää. Siellä pää tyhjenee kaikesta muusta. Yllätykset ovat taattuja, kuten elämässä muutenkin.

”Purjehtimisessa on elementtejä, joita voi hallita, ja sitten toisia, joita ei voi. Valmistaudun hyvin, mutta silti voi tulla tosi paha keli”, Paasikivi sanoo. Hänestä siinä on homman suola.

Kädet saveen

Lapsuus Raumalla oli Annika Paasikiven mielestä tavallinen. Luokkakavereiden vanhemmista iso osa oli töissä Oraksen hanayrityksessä. Niin myös Annikan isä Pekka.

Vasta teini-ikäisenä Paasikivelle valkeni, että isä ja isän kaksi veljeä olivat myös hanayrityksen omistajia. Heidän isänsä Erkki oli toisen maailmansodan jälkeen perustanut Oraksen, joka oli hyötynyt suomalaisten kotien modernisoimisbuumista.

Kolmas polvi oli seuraavana omistajavuorossa, mutta Annikaa, hänen siskoaan ja serkkujaan ei kasvatettu kruununperillisiksi.

”Olimme kesätöissä Oraksella, mutta vasta sitten kun täytimme 18. Alaikäisiä ei tehtaalle otettu”, Paasikivi muistaa.

Hän itse aloitti suihkupäiden pussittamisesta, eteni kokoonpanon eri vaiheisiin ja lopulta varastoon, missä tuotteet kerättiin ja postitettiin. Siinä tuli teollisen toiminnan perusta tutuksi.

Paasikivi ajattelee, että juuri tämä on auttanut häntä ymmärtämään liiketoimintaa paremmin kuin mikään kurssi tai edes kansainvälisen bisneksen ja kansainvälisen politiikan opinnot Lontoossa.

”Ehkä olen jotenkin yksinkertainen ihminen, mutta minun täytyy päästä tekemään, että ymmärrän asiat loppuun asti”, Paasikivi sanoo.

Kun hän oli kolmekymppinen, perheen teolliset omistukset olivat lisääntyneet, ja niitä hallinnoimaan perustettiin Oras Invest. Hän lähti silloin ensimmäistä kertaa mukaan yhtiön hallitukseen. Päivätyö oli muualla.

Se olisi monelle omistajalle riittänyt, mutta Paasikivi kaipasi yrityksen päivittäiseen tekemiseen osallistumista. Hän halusi ymmärtää kokonaisuuden paremmin.

”Maailman heittelyt eivät meitä kaada.”

Askel ei ollut selvä tai helppo: perheeltä oli saatava sille hyväksyntä. Asiaa mietittiin muutama vuosi puolin ja toisin. Erityisesti Paasikiven isä epäröi, olisiko tyttärestä yrityksen johtoon. Se ei tytärtä hätkäyttänyt.

”Tunnen isäni ja koin, että se kuului pelikirjaan. Kyllä hänkin on nyt huomannut, että hommat hoituvat”, Paasikivi toteaa.

Hänestä tuli Oras Investin operatiivinen johtaja vuonna 2011 ja toimitusjohtaja seitsemän vuotta myöhemmin. Vuonna 2025 hän siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi.

Sadan vuoden perspektiivi

Maailma on muuttunut 80 vuodessa nopeammaksi ja Oras Invest jättiläiseksi lähtökohtiinsa verrattuna. Nykyään se on paitsi Oras Groupin – sen hanafirman – yksinomistaja myös Kemiran, Valmetin ja Lindabin suurin omistaja, Georg Fischerin suurin teollinen omistaja ja Konecranesin toiseksi suurin omistaja. Annika Paasikiven toimitusjohtajakaudella yhtiö uudistui monella saralla: se myi ensimmäistä kertaa omistuksiaan, laajensi toimialojaan ja kansainvälisti omistussalkkuaan. Päälinja on kuitenkin läpi vuosien pysynyt vakaana. Liikaa riskiä ei oteta.

”Pidämme oman taseemme niin hyvässä kunnossa, että maailman heittelyt eivät meitä kaada. Näin ei tarvitse miettiä, miten selviämme seuraavan pehmeän jakson yli”, Paasikivi sanoo.

Yhtiö sitoutuu omistuksiinsa pitkäjänteisesti ja katsoo eteenpäin sadan vuoden perspektiivillä. Siksi esimerkiksi ilmastonmuutos ja vesipula ovat liiketoiminnalle enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia, Paasikivi hahmottaa.

”Pyrimme olemaan mukana sellaisilla toimialoilla ja sellaisissa tuotteissa, jotka ratkaisevat ongelmia eivätkä tuota niitä lisää”, hän linjaa.

Jotta tämä olisi mahdollista, omistajan täytyy paitsi tuntea megatrendit myös oikeasti ymmärtää yritystensä toimialoja. Sen eteen on nähtävä vaivaa.

”Joku helppoheikki sanoi minulle parikymmentä vuotta sitten, että toimialan oppii muutamassa kuukaudessa. Ei opi. Menee ikuisuus, että ymmärtää syvällisesti eri toimialojen logiikkaa ja jatkuvaa uusiutumista”, Paasikivi painottaa.

Sitoutuminen on kaiken perusta

Kun Annika Paasikivi tuli mukaan Oras Investiin, se toimi vielä pienen perheyrityksen tavoin. Asiat päätettiin hänen isänsä ja tämän veljien kesken, usein ilman sen kummempia kirjauksia.

”Meillä ei ollut julkilausuttua tai kirjattua omistajastrategiaa, tahtotilaa eikä arvoja”, Paasikivi sanoo.

Tähän hän halusi muutoksen. Toiminnan ihminen kun on, hän kutsui jo ennen operatiiviseen johtoon liittymistään kokoon seitsemän serkuksen porukan – Paasikivien uuden omistajasukupolven – ja pani heidät miettimään, mikä eläin Oras Investiä kunkin mielestä kuvasi. Näiden mielikuvien ja tulevaisuuden toiveiden yhdistelmästä ryhmä loi yrityksen arvot.

”Emme me mitään mullistavaa keksineet, mutta oli tärkeää miettiä, mikä sopii tälle sukupolvelle”, Paasikivi sanoo.

Porukka teki hyvää työtä, hän kehuu, ja arvot pätevät yhä. Niistä omistajuus edellyttää avoimesti toimimista ja kaikkien ihmisten työn kunnioittamista. Kestävyys tarkoittaa pitkäjänteistä omistamista ja aikaa kestäviä ratkaisuja. Arvoista elinvoimaisuus kannustaa yrityksiä kehittämään uusia liiketoimintoja ja parempia ratkaisuja. Sitoutuminen yrityksiin, sidosryhmiin ja omaan perheeseen on kaiken perusta.

”Meidän pitää perheenä koko ajan miettiä, miten kehitämme omistajuuttamme eteenpäin. Emme voi elää historiassa, mutta otamme siitä opiksemme”, Paasikivi lisää.

Yhteisesti auki puhuttuihin arvoihin on hänestä ollut turvallista nojata, kun on täytynyt päättää isoista asioista. Sellaisia hetkiä on ollut esimerkiksi myyntitilanteissa, kun vastapuolelta on tullut prosessin avoimuutta uhkaavia ehdotuksia myynnin toteutustavasta.

”Silloin olen sanonut, että me ei voida toimia näin, koska tämä ei ole meidän arvojen mukaista. Ja sitten ollaan jätetty tekemättä”, Paasikivi sanoo.

Neuvotteluaseina introverttius ja suomalaisuus 

Annika Paasikivi on pitkään toiminut myös usean Oras Investin omistaman yhtiön hallituksessa. Tällä hetkellä hän on Kemiran hallituksen puheenjohtaja, Valmetin hallituksen varapuheenjohtaja ja Georg Fischerin hallituksen jäsen. Lisäksi hän kuuluu Pörssisäätiön hallitukseen.

Hänen tavoitteensa hallituksen puheenjohtajana on rakentaa porukalle toimivaa dynamiikkaa. Se edellyttää kykyä keskustella, kuunnella – ja erityisesti olla kärsivällinen. Siinä Paasikivi sanoo tarvinneensa paljon harjoitusta.

Yksi hyvä toimintatapa on hänestä käydä jokaisen kokouksen päätteeksi palautekeskustelu hallituksen kesken.

”Silloin mitään ei jää hampaankoloon.”

Paasikivi ajattelee, että kun dynamiikka toimii, hallituksella on edellytykset tehdä päätöksiä. Se ei tässä informaatiotulvan ajassa ole itsestään selvää. Juuri päätöksentekokyky erottaa hänestä hyvät hallitukset, hyvät työntekijät ja hyvät omistajat muista.

”Täytyy olla kykyä hakea olennaista dataa. Sitten täytyy pystyä päättämään, että nyt tiedän tarpeeksi – vaikka aina jossain olisi jokin datapiste lisää. Muuten asiat jäävät seisomaan”, Paasikivi sanoo.

Toisaalta myös neuvottelutaitoja tarvitaan. Kun Paasikivi nuorena lähti opiskelemaan kansainvälistä bisnestä Lontooseen, hän havahtui siihen, ettei osaa neuvotella lainkaan.

”Siellä oli amerikkalaisia, jotka olivat opetelleet neuvottelua ja väittelyä koko ikänsä. Olin heihin verrattuna ihan surkea”, Paasikivi muistaa.

Havainnon seurauksena hän päätti vältellä neuvottelutilanteita. Se ei ihan onnistunut. Paasikiven mukaan asiaa on kuitenkin helpottanut se, että tilanteet ovat tulleet töissä vastaan luonnostaan.

”Olen ollut hyvin perillä asioista, joista on pitänyt neuvotella. Se auttaa.”

Hän on myös kehittänyt vuosien varrella omia neuvotteluaseitaan. Pohjana ovat olleet hänen introvertti luonteensa ja suomalaisuutensa.

”Hiljaisuutta käytän ihan törkeästi hyväkseni”, Paasikivi sanoo.

Hän demonstroi, miten hän vain istuu paikallaan, hymyttömänä, pöydän yli rauhassa katsellen. Se hämmentää erityisesti ulkomaalaisen vastapuolen.

”Siinä alkaa puheliaampi johtaja täyttämään tilaa, ja silloin saattaa hänen suustaan tulla jotakin sellaista, mitä hän ei välttämättä ajatellut”, Paasikivi tietää.

Hosuminen ei kannata

Annika Paasikivellä on ranteessaan ja sormissaan koruja, mutta ei Ouraa tai älykelloa. Hän kyllä omistaa Ouran, mutta se on ollut lataamatta monta kuukautta. Ei oikein kiinnosta.

”On oltava riittävästi aikaa tuijotella seinää.”

”En ole ajokoirajohtaja, joka nukkuu muutaman tunnin, herää viideltä, tekee rankan treenin ja päälle pitkän työpäivän”, hän sanoo.

Oikeastaan päinvastoin. Paasikivi haluaa tulla tilanteisiin ilman kiirettä. Hän panostaa uneen: mieluiten kymmenen tuntia yössä.

”Olen neuvonut joskus aloittavia toimitusjohtajia pitämään huolta, että heillä on riittävästi aikaa tuijotella seinää. Jos koko ajan hosuu, on vaarana, ettei ehdi pysähtyä ja miettiä”, Paasikivi sanoo.

Hän ei ylipäätään ota itselleen turhia suorituspaineita. Hommat ovat hänestä harvoin rakettitiedettä, ja haasteita kasautuu ulkopuolelta joka tapauksessa.

”Miksi ihmeessä kasaisin niitä ehdoin tahdoin itselleni lisää?” hän ihmettelee.

Toisaalta hän miettii, onko paineettomuuden mahdollisuus perua hänen omasta historiastaan. Hän ei ole joutunut kilpailemaan asemastaan.

”Minähän olen saanut tämän kaiken perintönä. Kun joutuu taistelemaan itsensä läpi, se ehkä jää päälle”, hän pohtii.

Toisaalta: perijällä on omat taistelunsa. Ne ovat jossain vaiheessa edessä Paasikivien seuraavalla sukupolvella. 51-vuotiaalla Annika Paasikivellä ei ole lapsia eikä hän ole valmis antamaan ohjeita uusien omistajien kasvattamisessa.

”Emme me tiedä, millaisia mahdollisuuksia maailmassa on silloin, kun he ovat puikoissa. Seuraavalle sukupolvelle on annettava riittävästi liikkumatilaa rakentaa oma kokonaisuutensa.”

Annika Paasikivi & neljä nopeaa

Saat yllättäen vapaan tunnin. Mihin käytät sen?

"Todennäköisesti johonkin juttuun, joka olisi pitänyt tehdä eilen."

Tietokirja, joka on tehnyt viimeksi vaikutuksen?

"Purjehtija ja toimittaja Pip Haren In My Element: Life lessons from the world’s toughest solo ocean race. Kiinnostustani lisää se, että olen saanut tutustua häneen."

Paras keino palautua töistä?

"Laiskottelu. Olen myös tosi mielelläni yksin. Asun kahdestaan mieheni kanssa ja minun on helppo vetäytyä omiin oloihini."

Unelmapäiväsi?

"Irrotan köydet heti aamulla ja lähden koko päiväksi merelle."

 

Näytä lisää Sulje