Viikkokatsaus 11.12.2023: Koronlaskuhaaveita

Keskuspankkien superviikko tarjoaa mielenkiintoista seurattavaa. Markkinoilla katse on jo ohjauskorkojen laskussa. Vaan vastaavatko keskuspankit markkinoiden toiveisiin?

Osakemarkkinoilla marraskuussa nähty vahva nousu on maltillistunut joulukuussa. Kuluneiden kuuden viikon aikana kaikki omaisuuslajit ovat kuitenkin kehittyneet positiiviseen suuntaan. Taustalla vaikuttaa markkinoilla vallitseva uskomus siitä, että keskuspankit aloittaisivat ohjauskorkojensa laskemisen keväällä.

Korot ovat yleisesti ottaen olleet viime aikoina laskusuunnassa, mutta viime viikon lopulta niiden osalta nähtiin pientä nousua. Korkotason laskiessa osakemarkkina on puolestaan kehittynyt positiivisesti.

Viime viikon lopun korkotason nousun yhtenä selittävänä tekijänä voidaan pitää viime viikolla julkaistua Yhdysvaltain marraskuun vahvaa työmarkkinaraporttia. Raportin mukaan Yhdysvalloissa syntyi marraskuussa jopa 199 000 uutta työpaikkaa, ja työttömyysaste laski 3,7 prosenttiin aiemmasta 3,9 prosentista. Samalla kuitenkin palkkainflaatio kiihtyi hieman, minkä seurauksena myös keskuspankin paine pitää ohjauskorkoaan korkeammalla tasolla pidempään inflaation taltuttamiseksi kasvoi.

Odotukset korkojen laskusta kasvavat

Markkinat ovat jo jonkin aikaa keskittyneet ohjauskorkojen nostamisen sijaan siihen, milloin keskuspankit alkavat laskea ohjauskorkojaan. Tällä hetkellä keskuspankkien odotetaan laskevan korkojaan ensi vuonna nopeassa tahdissa.

Euroopan keskuspankin osalta markkinat hinnoittelevat korkojen laskun alkavan huhtikuussa ja Yhdysvaltojen Fedin osalta toukokuussa. Näiden laskujen lisäksi markkinat hinnoittelevat myös ensi vuoden loppupuolelle lisää laskuja ohjauskorkoihin.

Historiallisesti Yhdysvaltain keskuspankki on muuttanut rahapolitiikkaansa ennen Euroopan keskuspankkia. Nyt tilanne nähdään kuitenkin markkinaodotuksissa päinvastaisena, mikä on osaltaan heikentänyt euroa suhteessa dollariin.

Samalla myös sekä toteutuneet inflaatioluvut että inflaatio-odotukset ovat olleet laskusuunnassa. Euroopassa pitkän aikavälin inflaatio-odotukset ovat kääntyneet laskusuuntaan jo jonkin aikaa sitten, ja marraskuussa inflaatio-odotukset ovat laskeneet myös Yhdysvaltojen osalta.

Aiemmin kuluneen vuoden aikana eri suuntiin kulkeneet Yhdysvaltain ja Euroopan taloudet ovat loppuvuodesta alkaneet lähentyä toisiaan. Aiemmin syksyllä Eurooppa yllätti jopa odotuksia heikommalla talousdatalla, kun puolestaan Yhdysvalloissa taloudella porskutti paremmin. Nyt Euroopan osalta tulokset ovat enää vain odotetun heikolla tasolla samalla, kun Yhdysvalloissa talousdata on pehmentynyt, eikä erittäin positiivisia yllätyksiä enää ole juurikaan saatu.

Viikko täynnä kiinnostavaa seurattavaa

Alkaneella viikolla on luvassa keskuspankkien superviikko, kun eri maiden keskuspankit pitävät kilvan korkokokouksiaan. Aloitusvuorossa on keskiviikkona Yhdysvaltain keskuspankki Fed, jota seuraavat torstaina Euroopan keskuspankki EKP sekä Englannin ja Norjan keskuspankit. Lisäksi ensi viikon tiistaina on luvassa vielä Japanin keskuspankki, jonka osalta markkinoilla on spekuloitu koronnoston mahdollisuudella.

Vaikka keskuspankeilta ei tällä kertaa odoteta merkittäviä muutoksia rahapolitiikkaan, tarjoavat vuoden viimeiset korkokokoukset jopa normaalia mielenkiintoisempaa seurattavaa, kun markkinoiden odotukset ohjauskoroista ovat muuttuneet viime viikkoina huomattavasti.

Kiinnostavaa kokouksissa on erityisesti se, miten keskuspankit viestivät. Aiemmin viestinä on ollut, että ohjauskorot on pidettävä korkeampina pidempään. Markkinoiden hinnoittelun perusteella niiden usko kyseiseen viestiin on kuitenkin viime aikoina heikentynyt.

Viikon kiinnostavat tapahtumat eivät rajoitu vain keskuspankkien kokouksiin, sillä tiistaina on luvassa Yhdysvaltojen marraskuun inflaatiolukujen julkaisu. Kokonaisinflaation uskotaan laskevan 3,1 prosenttiin lokakuun 3,2 prosentista, ja energian ja ruoan hinnasta putsatun ydininflaation uskotaan pysyvän neljässä prosentissa. Lisäksi luvassa on ostopäällikköindeksejä Yhdysvalloista ja Euroopasta.

Viikon markkinaindikaattorit

 

 

 

Periodi

Edellinen

Ti 12.12.

Saksa

ZEW-indeksi, rahoitusmarkkinoiden luottamus

Joulukuu

9.8

Ti 12.12.

USA

Inflaatio (v/v)

Marraskuu

3.2 %

Ti 12.12.

USA

Pohjainflaatio (v/v)

Marraskuu

4.0 %

Ke 13.12

Iso-Britannia

Teollisuustuotanto (v/v)

Lokakuu

1.5 %

Ke 13.12

Euroalue

Teollisuustuotanto (v/v)

Lokakuu

-6.9 %

Ke 13.12

USA

Keskuspankin korkopäätös

Joulukuu

5.25 - 5.50 %

To 14.12.

Iso-Britannia

Keskuspankin korkopäätös

Joulukuu

5.25 %

To 14.12.

Euroalue

Keskuspankin korkopäätös

Joulukuu

4.50 %

To 14.12.

USA

Vähittäismyynti (k/k)

Marraskuu

-0.1 %

To 14.12.

USA

Vähittäismyynti pl. autot (k/k)

Marraskuu

0.1 %

To 14.12.

USA

Teollisuuden varastot (k/k)

Lokakuu

0.4 %

Pe 15.12.

Saksa

Yhdistetty ostopäällikköindeksi (1.julkaisu)

Marraskuu

47.1

Pe 15.12.

Euroalue

Yhdistetty ostopäällikköindeksi (1.julkaisu)

Marraskuu

47.1

Pe 15.12.

Iso-Britannia

Yhdistetty ostopäällikköindeksi (1.julkaisu)

Marraskuu

50.1

Pe 15.12.

USA

Teollisuustuotanto (k/k)

Marraskuu

-0.6 %

Pe 15.12.

USA

Yhdistetty ostopäällikköindeksi (1.julkaisu)

Marraskuu

50.7

Lähde: Bloomberg