Poimi rusinat pullasta
Yrittäminen on upeaa – ja pelottavaa. Älä kuitenkaan anna epävarmuuden syödä yrittämisen iloa ja tekemisen imua, vaan keskity siihen, mikä yrittäjyydessä inspiroi. Minimoimalla riskit suuntaat energian liiketoimintasi kannalta oleellisiin asioihin ja vaalit sitä, mikä on sinulle yrittäjänä arvokasta.
Minimalistisella hiilijalanjäljellä toimivassa kortteliravintolassa on jo aikaisin torstai-iltana hyvä kuhina. Läheisessä teatterissa pyörii viidettä viikkoa kriitikoiden kehuma ja loppuunmyyty uutuusnäytelmä, ja näytösiltoina ravintolakin on jouluun asti täyteen varattu. Kanta-asiakkaat ovat niin innoissaan elämän normalisoitumisesta, että moni toi ensi-iltakukat myös ravintolaan. Näytösillan huiskeessa tarjoilijat näyttävät sukkuloivan tuplanopeudella pöytien ja keittiön välillä – ja vaikka alan työvoimapula vaatii työntekijöiltä kiireiltoina venymistä, kaikki nauttivat ravintolan lämpimästä tunnelmasta ja kodikkaasta kaaoksesta. Työntekijöiden vilpittömät hymyt ja tyytyväisten asiakkaiden taputukset olkapäähän saavat ravintoloitsijan silmät kostumaan.
Kortteliravintolan yläkerrassa asuu LVI-alan yksinyrittäjä. Aikaisin lauantaiaamuna koiraa ulkoiluttaessaan hän oivaltaa yhtäkkiä, miten sisäilmaongelma erään asiakkaan saneerauskohteessa ratkeaa. Kotona, huolellisten tarkistuslaskelmien ja kaavioiden mallintamisen jälkeen, syntyy kuin lennossa monikymmensivuinen presentaatio. Samassa flow-tilassa tulee aikataulutettua toisen asiakkaan projektisuunnitelma. Kun yrittäjä saa myöhäisillan uutisten aikaan työnsä valmiiksi, hän huomaa tulevan viikon tehtävälistan lyhentyneen puolivahingossa niin, että yhtä lounastapaamista siirtämällä kalenteriin syntyy kolme peräkkäistä vapaapäivää. Nyt olisi hyvä mahdollisuus toteuttaa pitkään suunnitelmissa ollut syyskalastusreissu!
Näissä hykerryttävissä hetkissä diplomi-insinööri ja ravintoloitsija muistavat taas, miksi he ovat ryhtyneet yrittäjiksi. Joku muu oivaltaa saman tehdessään uuden patenttihakemuksen, järjestäessään itselleen spontaanin etätyöpäivän mökillä tai nähdessään yritystilin saldon kiireisen työjakson jälkeen. Jokapäiväisiä ilon hetkiä voivat olla asiakkaan kanssa käyty inspiroiva keskustelu, yhteistyökumppanilta saatu vilpitön kehu tai kesken työpäivän tehty juoksulenkki palaverin peruuntuessa.
Milloin viimeksi itse muistit, miksi olet ryhtynyt yrittäjäksi? Tai milloin viimeksi haaveilit oman yrityksen perustamisesta?
Hahmota yrittäjyyden plussat ja miinukset
Mikä yrittäjyydessä kiehtoo? Yrittäjyyden rusinoita pullassa ovat ainakin itsensä toteuttaminen ja tekemisen vapaus. Yrittäjää eivät kahlitse ahtaat normit ja jähmeät rakenteet, vaan hän voi muokata yritystoimintaa ketterästi yrityksensä arvomaailman ja tavoitteiden pohjalta. Hänellä on vapaus kehittää erilaisia työtapoja, muokata työympäristönsä mahdollisimman inspiroivaksi, luoda kiinnostavia konsepteja ja rakentaa ympärilleen toimivia verkostoja. Yrittäjällä on myös työntekijää parempi mahdollisuus toteuttaa omaa elämäntapaansa ja arvojaan työn kautta, mikä tuo arkeen merkityksellisyyttä ja työhön imua. Toki yrittämisen taloudellinenkin potentiaali houkuttelee.
Fokusoi energiasi niihin ongelmiin ja epävarmuuksiin, joihin voit vaikuttaa.
Mikä yrittäjyydessä vastaavasti pelottaa? Tyypillisesti haasteiksi koetaan esimerkiksi tulojen epävarmuus, työn epäsäännöllisyys ja heikko sosiaaliturva. Yhtä vaivaa epävarmuus omasta osaamisesta, toista delegoinnin vaikeus. Sitooko työ liikaa? Riittääkö oma aika kaikkien töiden hoitamiseen? Uskallanko palkata uuden työntekijän? Jaksanko minä, jaksavatko työntekijät? Miten työt organisoidaan silloin, kun projektit kasautuvat piikkeihin tai joku sairastuu? Monia painaa myös huoli tulevaisuudesta, oman toimialan näkymistä ja yleisestä taloustilanteesta.
Pahimmillaan nämä pelot nakertavat yrittäjyyden parhaita puolia, vievät työnteosta vapauden, syövät luovuutta ja tukahduttavat flow’n. Murehtimalla saatat kääntää yrittäjyyden plussat tahtomattasi miinusmerkkisiksi.
Poimi rusinat pullasta ja keskity rohkeasti yrittämisen hyviin puoliin. Miinusten kääntäminen plussiksi onnistuu, kun lähdet selättämään epävarmuustekijöitä yksi kerrallaan.
Nauti hyvistä hetkistä, varaudu huonoihin
Fokusoi energiasi niihin ongelmiin ja epävarmuuksiin, joihin voit omalla toiminnallasi vaikuttaa. Kouluttaudu tai hanki itsellesi mentori, jos koet osaamisesi puutteelliseksi jollain liiketoimintasi osa-alueella.
Ulkoista sinulle hankalat tai epämieluisat hallinnolliset työt ja käytä niistä vapautunut aika liiketoiminnan kannalta tärkeämpiin ja tuottavampiin töihin. Panosta markkinointiin, uusasiakashankintaan sekä asiakkuuksien kasvattamiseen ja hallintaan. Verkostoidu ja ylläpidä kontaktejasi.
Uskalla ajatella riittävän pitkälle. Luota siihen, että panostukset maksavat itsensä takaisin.
Luo yrityksellesi toimiva rekrytointiprosessi ja keskity ajankäytön hallintaan. Panosta työyhteisösi jaksamiseen, terveyteen ja hyvinvointiin – myös omaasi. Huono fiilis ja väsymys näkyvät väistämättä työn tasossa.
Ja ennen kaikkea: uskalla ajatella riittävän pitkälle. Luota siihen, että positiivinen kierre alkaa ruokkia itseään ja että panostukset maksavat itsensä ajan myötä takaisin.
Älä kuormita arkeasi asioilla, jotka eivät ole omissa käsissäsi. Talouden ja toimialan väliaikaisia notkahduksia pystyt tasoittamaan vain puskureilla ja fiksuilla investoinneilla – eli keskittymällä omaan ydinliiketoimintaasi ja sen kestävään kasvattamiseen.
On hyvä muistaa, että sosiaaliturvan osalta yrittäjällä on joustavuutta määritellä oma riskitasonsa. YEL-tulo ilmoitetaan vuosittain, mutta halutessaan yrittäjä voi tarkistaa työtulonsa milloin vain.
Lisäksi voit varautua huonoihin päiviin vakuuttamalla itsesi, avainhenkilösi tai vaikka koko henkilöstösi esimerkiksi vakavan sairauden tai lyhytaikaisen työkyvyttömyyden varalta.
Hanki itsellesi levollinen mieli keskittymällä olennaiseen ja minimoimalla turhat riskit. Näin voit suunnata ajatuksesi liiketoimintasi kannalta tärkeisiin asioihin ja nauttia siitä, mikä yrittäjyydessä inspiroi. Kun vaalit sitä, mikä on sinulle yrittäjänä arvokasta ja yrityksesi kasvun kannalta tärkeää, löydät arjestasi yhä enemmän hyviä, hykerryttäviä hetkiä. Pian ne alkavat todennäköisesti hykerryttää myös yrityksesi taseessa.