Fearless Finns: Itseään kuunnellen
Alppihiihtäjä Nella Korpio opettelee reagoimaan kehonsa viesteihin ja treenaamaan päivä kerrallaan. Halu rinteeseen on kesän lopulla jo kova ja pitää treenimotivaation korkealla.
Mandatumin kumppani, alppihiihdon naisten maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatum Lifen verkkosivuilla. Joukkueeseen kuuluu kaudella 2021-2022 Riikka Honkanen, Erika Pykäläinen, Rosa Pohjolainen, Nella Korpio ja Charlotte Henriksson. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista sekä siitä, millaisia muutoksia poikkeuksellinen vuosi on tuonut uralle. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.
Moi!
Kesätreenejä on vedetty nyt pari kuukautta, ja treeni maistuu. Pitkä ja varsin haastava palautuminen syksyllä 2019 puhjenneesta autoimmuunisairaudesta on vielä osittain kesken, mutta harjoittelu alkaa sentään jo muistuttaa urheilua. Pääteemana tämän kesän ajan ja varmaan aika pitkälle syksyyn on saada lisää lihasmassaa, jotta palautuminen normaaliin kisakuntoon onnistuu. Pikkuhiljaa lihaksen tarttuessa on tarkoitus monipuolistaa harjoittelua, jotta kestävyys ja taito-ominaisuudet pysyvät kropan muutosten mukana.
Toipuminen ei ole ihan vielä täydellä tasolla, vaan harjoitusvaste ja palautumiskyky aaltoilevat päivittäin normaalia enemmän, mikä aiheuttaa omat haasteensa arjen pyörittämiseen. On ollut uusi tilanne, kun harjoittelua joutuu tekemään niin sanotusti päivä kerrallaan, eikä suunnitelmaa aina voi toteuttaa ihan ohjelman mukaan. Se poikkeaa normaalista siinä mielessä, että tavallisesti on ihan ok hieman puskea silloinkin, kun kroppa vähän yskii. Tällä hetkellä se ei ole tavoitteiden mukaista, joten tuntemuksiin pitää reagoida aiempaa herkemmin, mikä on välillä tuskastuttavaa. Toisaalta opetteleminen kuuntelemaan kroppaa tarkemmin varmasti auttaa tulevaisuudessa paremman harjoittelun ja levon tasapainon löytämisessä.
Alppihiihto on lajina vähän tasapainoilua eri fysiikan osa-alueiden välillä. Voimaa tarvitaan laskun hallintaan, kestävyyttä tarvitaan minuutin täystehoisen suorituksen jaksamiseen ja koko ajan vaihtuvissa olosuhteissa vaaditaan paljon herkkyyttä, tasapainoa ja kontrollia. Monipuolisuus on lajin suola, ja jatkuvasti on jotakin mitä pitää kehittää. Tämä aiheuttaakin välillä valinnanvaikeuksia sen suhteen, mihin keskittää energiansa. Kiusaus on kova yrittää tehdä ihan kaikkea koko ajan, mutta järkevä harjoittelu keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja jättää riittävän ajan palautumiseen. Eniten virheitä on tullut omalla kohdalla tehtyä, kun into päihittää järjen ja palautumiskyvyn. Silloin tärkeimmistä treeneistä helposti palaa paras teho.
Nämä opit mielessäni jatkan valmistautumista talveen. Vaikka fysiikkatreenit maistuvat hyvin, on ikävä suksille ja rinteeseen jo kova. Toivottavasti siis pääsen keppiviidakon pariin mahdollisimman pian! Kesäterveiseni jokaiselle kotona harjoittelevalle terveys-, kunto- tai kilpaurheilijallekin ovat, että vaikka treenaaminen on mukavaa, kannattaa kuitenkin (ainakin pääasiassa) pitää järki mukana ja yrittää keskittyä hyvälaatuiseen harjoitteluun sekä kunnolliseen palautumiseen treenien välillä. Hosumalla koko ajan vähän jotain paras terä jää pois, kun taas levänneenä hyvin tehdystä treenistä saa kaiken irti.
Tsemppiä, rentouttavaa loppukesää ja treeni-iloa!
Nella
Tutustu Nellan treeniviikkoon ja poimi ideoita omiin treeneihin: