Allokaationäkemys: Rotaatiota positiivisten tuottojen saattelemana

Alkuvuosi on sujunut markkinoilla positiivisissa tunnelmissa. Rotaatio on palannut markkinoille vauhdilla, kun sijoittajat ovat kääntäneet katseensa yhdysvaltalaisista teknologiayhtiöistä kohti uusia teemoja, toimialoja ja maantieteellisiä alueita.

Kuva: Unsplash / Toni Wang

Lassi Järvinen, Henri Piiksi
Markkinakatsaus

Vuosi 2026 on käynnistynyt positiivisten tuottojen saattelemana, ja tätä kirjoittaessa globaali osakemarkkina on tuottanut vajaa kolme prosenttia. Viime vuoden lopulla alkanut tuottojen laajentuminen yhdysvaltalaisten teknologiayhtiöiden ulkopuolelle on jatkunut myös alkuvuoden aikana, ja tämä heijastuu myös Yhdysvaltojen markkinoilta saatuihin tuottoihin. Kokonaisuutena S&P 500 -indeksi on vuoden alusta lukien euroissa mitattuna nollatuoton tuntumassa. Isoin tekijä tämän kehityksen taustalla on se, että indeksistä noin kolmasosan muodostavat teknologiasektorin yhtiöt ovat kokonaisuutena tulleet alas noin kolme prosenttia. Toisaalta teknologiasektorin ulkopuolelta on saatu jopa erinomaisia tuottoja Yhdysvalloissakin, kun esimerkiksi perusteollisuussektorin osakkeet ovat euroissa mitattuna nousseet indeksitasolla noin 15 prosenttia.

Korkealle kohonneet valuaatiot ovat saaneet sijoittajat ottamaan vähintään hengähdystauon teknologiasektorin osakkeista Yhdysvalloissa, ja toisaalta indeksin kasvanut konsentraatio näiden osakkeiden varaan on ollut markkinoiden puheenaiheena jo pidemmän aikaa. Lisäksi tekoälyn luomat haasteet lähinnä ohjelmistoyhtiöille painavat tunnelmia entisestään. Tätä taustaa vasten ei ole täysin yllättävää, että esimerkiksi S&P 500 -indeksin tasapainoin jokaiseen osakkeeseen ja toimialaan sijoittava versio on euroissa mitattuna tänä vuonna noussut viisi prosenttia. Varsinaisesta heikkoudesta ei siis voi suoranaisesti kaikkien sektorien kohdalla Yhdysvaltojen markkinankaan osalta puhua, vaikkakin tällä hetkellä markkinan suurimmat teknologiaan liittyvät yhtiöt eivät ole sijoittajien suosiossa.

Globaalin osakemarkkinan konsentraatio Yhdysvaltoihin ja tekoälyteeman ympärille luo nyt uusia haasteita osakesijoittajille. Vahva teema alkuvuoden aikana on ollut tuottojen laajeneminen niin sektoreittain kuin maantieteellisesti. Tätä kirjoittaessa esimerkiksi Japanin yleismarkkina on euromääräisesti noussut noin 14 prosenttia alkuvuoden aikana . Myös esimerkiksi kehittyvillä markkinoilla ja Euroopan eri markkinoilla on nähty vahvoja tuottoja alkuvuoden aikana. Tuloskasvuodotusten kautta tarkasteltuna nykyinen trendi on ymmärrettävää, sillä odotuksissa on tälle vuodelle selkeästi kaventuvaa tuloskasvua teknologiayritysten ja muun markkinan välillä. Myös maantieteellisesti katsottuna tuloskasvua odotetaan viime vuosia laajemmin eri alueille.

Korkomarkkinoilla odotuksissa on tälle vuodelle kaksi ohjauskoron laskua Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin osalta. Työmarkkinalla on nähty Yhdysvalloissa heikentymisen merkkejä ja toisaalta myös inflaatio on maltillistunut. Ohjauskorkojen kehityksen on nähty hyödyttävän muun muassa pienyhtiöitä, joiden kurssit ovat Yhdysvalloissa alkuvuoden aikana nousseet vahvasti. Euroopassa ohjauskoron ei odoteta enää tämän vuoden aikana laskevan, vaan tason odotetaan pysyvän samana läpi vuoden. Euroalueen inflaatio on laskenut jo alle Euroopan keskuspankin kahden prosentin tavoitetason, ja näin ollen keskuspankin mandaatin puitteissa tarvetta korkojen laskulle ei juuri nyt ole. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn väläytti jopa deflaation uhasta euroalueella, mutta tarve korkojen laskulle lähitulevaisuudessa näyttää silti toistaiseksi vähäiseltä.

Näkemyksemme

Vahva talouskasvu sekä odotukset Yhdysvaltojen koronlaskuista luovat markkinoille positiivista näkymää. Teknologiayhtiöiden suuri indeksitason merkitys ja nykyinen rotaatio teknologiateemojen ulkopuolelle saattaa syödä indeksitason tuottoja, mutta toisaalta korostaa myös osakevalinnan merkitystä. Osakesalkussamme olemmekin vuoden alun aikana hyötyneet muun muassa sijoituksistamme arvoyhtiöihin, perusteollisuussektoriin ja pienyhtiöihin. Olemme myös välttäneet Yhdysvaltojen osakemarkkinan heikkoa kehitystä sijoittamalla markkinaan osittain tasapainoisemmin jo nykyistä kehitystä aiemmin. Lisäksi olemme hyötyneet globaalia markkinaa suuremmasta painosta Euroopan markkinoilla. Kokonaisuutena osakesalkkumme on globaalia markkinaa edellä alkuvuoden osalta.  

Korkoja ja osakkeita sisältävässä yhdistelmäsalkussamme olemme alkuvuoden aikana hieman lisänneet osakepainoamme, joka on viimeisimmän lisäyksen jälkeen nyt noin 53 prosenttia. Näkemyksemme mukaan teknologiayhtiöiden heikompi tuottokehitys perustuu korkeista arvostuksista aiheutuvaan varovaisuuteen, ja kokonaisuutena myös teknologiayhtiöille odotetaan kuitenkin positiivista tuloskasvua tällekin vuodelle. Toisaalta näiden yhtiöiden suuri indeksitason merkitys saattaa hieman heikentää indeksitason tuottoja tietyillä markkinoilla sekä globaalisti. Samanaikaisesti on kuitenkin nähtävissä, että rotaatio näistä osakkeista muihin markkinoihin on voimakasta ja nostaa tuottoja kokonaisuutena eri markkinoilla. Näin ollen kokonaisuutena tilanne vaikuttaa osakkeiden kannalta positiiviselta ilman suurempaa talouskuvan heikentymistä tai paniikkia markkinoilla.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Esitetyt tiedot perustuvat esityksen tekohetkellä käytössä olleisiin tietoihin sekä Mandatumin sen hetkisiin näkemyksiin ja arvioihin. Mandatum ei takaa esitettyjen tietojen, näkemysten tai arvioiden oikeellisuutta tai täydellisyyttä eikä vastaa tietojen käytöstä mahdollisesti aiheutuvista suorista tai epäsuorista vahingoista, kuluista tai menetyksistä. Mandatum voi muuttaa näkemyksiään tai arvioitaan ilman erillistä ilmoitusta.


 

Mandatum Magazine tarjoaa ajankohtaisia näkemyksiä sijoittamisesta, taloudesta ja varainhoidosta. Artikkeleissa haastatellaan Mandatumin sijoitus- ja varainhoidon asiantuntijoita tai ne ovat heidän kirjoittamiaan. Lisäksi artikkeleissa haastatellaan muita alan huippuasiantuntijoita.

Tutustu muihin varainhoidon artikkeleihin.
Lue lisää Mandatumin varainhoitopalveluista ja asiantuntijoista.

24.2.2026

Markkinakatsaus

TILAA UUTISKIRJE

Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi? 
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.