Markkinakatsaus 2.2.2026: Viestikapula vaihtumassa
Osakemarkkinoilla Atlantin molemmin puolin näkyy selkeitä merkkejä rotaatiosta. Sijoittajat ovat alkuvuodesta kääntäneet katseensa kohti uusia yhtiöitä ja toimialoja.
Vuosi on käynnistynyt sijoitusmarkkinoilla tapahtumarikkaissa tunnelmissa, ja hintaheiluntaa on nähty hieman enemmän kuin viime vuoden lopulla. Osakemarkkinat ovat kehittyneet pääsääntöisesti positiivisesti, ja korkotasot ovat olleet hienoisessa nousussa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.
Raaka-ainemarkkinoilla on puolestaan viime päivinä rytissyt. Arvo- ja teollisuusmetallien sekä energian hinnat nousivat merkittävästi tammikuussa. Tammikuun vahva nousu erityisesti arvometallien osalta on kuitenkin nollattu vain parissa päivässä, kun viime viikon perjantaina alkanut selkeä hintojenlasku on pyyhkinyt edelliskuun korkeat tuotot jo pitkälti kokonaan.
Japanissa on viime viikkoina myrskynnyt niin korko- ja valuuttamarkkinoilla kuin politiikassakin. Korot ovat nousseet merkittävästi, ja maan 10-vuotisen valtionlainan korko on jo 2,2 prosenttia. Samanaikaisesti jeni on heikentynyt euroon nähden ja myös poliittisella kentällä rytisee. Maan pääministeri Sanae Takaichi hajotti parlamentin viime viikolla, ja uudet vaalit on tarkoitus järjestää 8.2.
Selkeitä merkkejä rotaatiosta
Osakemarkkinoilla on alkuvuodesta vallinnut rotaatio, jossa sijoittajat ovat myyneet hyvin tuottaneita osakkeita ja toimialoja ja ostaneet tilalle uusia. Tammikuussa Yhdysvalloissa viime vuosina vahvasti menestyneet teknologiayhtiöt tuottivat tammikuussa vaisummin, kun puolestaan muut teemat nostivat kurssejaan. Euroopassa vastaavasti viestikapula näyttää nyt siirtyneen eteenpäin viime vuosina vahvasti tuottaneelta rahoitussektorilta.
Yhdysvalloissa erityisesti energia- ja materiaalisektorin yhtiöt ja päivittäistavaroita valmistavat yhtiöt ovat kehittyneet alkuvuodesta positiivisesti. Euroopassa puolestaan energia-, materiaali ja IT-sektori ovat vetäneet kurssinousua.
Osakemarkkinoiden rotaatio ei kuitenkaan rajoitu vain sektorilta toiseen vaihtamiseen. Finanssikriisistä asti viimeiset lähes 15 vuotta arvoyhtiöt ovat menestyneet verrattain heikosti suhteessa kasvuyhtiöihin. Kuluneiden kolmen kuukauden aikana arvoyhtiöt ovat kuitenkin olleet selkeästi markkinoiden vahvimpia. Erityisesti Yhdysvalloissa arvoyhtiöiden tuoton ero muuhun markkinaan nähden on merkittävää, ja myös Euroopassa ne ovat pärjänneet muuta markkinaa vahvemmin. Myös pienet ja keskisuuret yhtiöt ovat menestyneet verrattain hyvin.
Positiivinen avaus tuloskauteen
Viimeisen vuosineljänneksen tuloskausi on tuttuun tapaan käynnistynyt Yhdysvalloissa hieman ennen Eurooppaa. Tuloskauden alku on ollut vahva, kun tähän mennessä noin kolmasosa yhtiöistä on raportoinut tuloksensa.
Noin 15 prosentin tuloskasvu ylittää markkinoiden odotukset selkeästi, ja myös liikevaihtojen keskimääräinen seitsemän prosentin tuloskasvu on ennakoitua vahvempaa. Tuttuun tapaan teknologiasektorilla kasvu on ollut vahvaa, mutta myös teollisuussektorilla on ollut selkeää piristymistä.
Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.
Mandatum Magazine tarjoaa ajankohtaisia näkemyksiä sijoittamisesta, taloudesta ja varainhoidosta. Artikkeleissa haastatellaan Mandatumin sijoitus- ja varainhoidon asiantuntijoita tai ne ovat heidän kirjoittamiaan. Lisäksi artikkeleissa haastatellaan muita alan huippuasiantuntijoita.
Tutustu muihin varainhoidon artikkeleihin.
Lue lisää Mandatumin varainhoitopalveluista ja asiantuntijoista.
3.2.2026
3.2.2026
-
Markkinakatsaus
Allokaationäkemys: Politiikka pitää markkinat tarkkaavaisina
-
Markkinakatsaus
Markkinakatsaus: Perustukset kunnossa uuteen sijoitusvuoteen
-
Markkinakatsaus
Allokaationäkemys: Markkinat rauhoittuvat kohti vuodenvaihdetta
TILAA UUTISKIRJE
Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi?
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.