Markkinakatsaus 29.9.2025: Tyynissä markkinaolosuhteissa kohti vuoden viimeistä kvartaalia

Markkinoiden katseet ovat tällä hetkellä talouskasvun ja rahapolitiikan kehityksessä. Yleinen tunnelma markkinoilla on positiivinen, ja tuottoja on kuluneen vuoden aikana kerätty niin osake- kuin korkomarkkinoilta.

Markkinakatsaus

Vahvat markkinatunnelmat ovat jatkuneet viime viikkoina, ja syyskuussa erityisen myönteistä virettä on nähty kehittyvillä osakemarkkinoilla. Tähän on vaikuttanut ensisijaisesti Kiinan osakemarkkina, joka muodostaa merkittävän osan kehittyvien markkinoiden painosta. Kiinassa erityisesti tekoälyteema ja teknologiayhtiöt ovat olleet vahvassa vedossa. Viime vuosina Kiinan menestys on ollut heikohkoa, ja monet kansainväliset sijoittajat erityisesti institutionaalisella puolella jopa karttoivat maan osakemarkkinaa. Kehittyvistä markkinoista myös Etelä-Korea on erottunut edukseen ja vaikuttanut positiivisesti koko markkina-alueen kehitykseen.

Myös muualla maailmassa osakemarkkinat ovat pärjänneet vahvasti – kärkipäässä Yhdysvallat teknologiasektorin vetämänä. Kuluneen vuoden aikana Yhdysvaltojen dollarin raju heikentyminen on syönyt eurosijoittajien taalamääräisiä tuottoja huomattavasti. Kesän aikana lasku on kuitenkin pysähtynyt, ja myös eurosijoittajat ovat päässeet dollarimääräisissä sijoituksissaan plussan puolelle.

Tullit eivät ole taittaneet Yhdysvaltojen talouskasvua

Keväällä talouskeskusteluja suvereenisti hallinnut kauppapolitiikka on pitkälti saanut väistyä, kun tullit eivät viime aikoina ole heiluttaneet markkinoita dramaattisesti missään päin maailmaa. Ajoittain kauppapolitiikka nousee yhä keskusteluihin, kuten viime viikolla, kun Yhdysvallat ilmoitti uusista, muun muassa lääkkeisiin liittyvistä, tulleista.

Äkillisimmät arviot ja huoli taantumasta Yhdysvalloissa ovat haihtuneet kauppapolitiikkaan liittyvien riskien vähentyessä. Yhdysvalloissa kasvu on jatkunut erityisesti tekoälyinvestointien vauhdittamana, kun puolestaan Euroopassa kiihtymistä odotetaan edelleen.

Yhdysvalloissa talouskasvun kehitykseen on tällä hetkellä markkinoilla tarjolla sekä positiivisia että negatiivisia skenaarioita. Positiivisena skenaariona on, että keventyvä rahapolitiikka, finanssipolitiikka ja globaalisti kiihtyvä teollisuuden kasvu voivat luoda hetkellisen kasvuloikan.

Negatiivinen skenaario puolestaan liittyy yksityisen kulutuksen heikkenemiseen Yhdysvalloissa, josta on myös saatu alustavia viitteitä. Kotimainen kulutus vastaa suuresta osasta Yhdysvaltojen talouskasvua. Kun tarkastellaan sitä, mistä osa-alueista Yhdysvaltojen talouskasvu muodostuu, yksityinen kulutus on koko 2000-luvun ajan ollut merkittävästi suurin yksittäinen talouskasvua muodostanut osa-alue.

Kuluneen vuoden aikana yksityisen kulutuksen osuus on supistunut huomattavasti, mutta investoinnit, joita on tehty erityisesti tekoälyteeman ympärillä, ovat paikanneet kotimaisen kulutuksen jättämää lovea. Pitkällä aikavälillä investoinnit eivät kuitenkaan voi paikata matalampaa kotimaista kulutusta. Mikäli yksityinen kulutus heikkenisi entisestään esimerkiksi työmarkkinoiden heikentymisen seurauksena, olisi sillä negatiivisia vaikutuksia talouskasvuun myös globaalisti.

Miten Yhdysvaltojen rahapolitiikka kehittyy jatkossa?

Yhdysvaltain keskuspankki Fed aloitti odotetusti koronlaskunsa syyskuussa, ja markkinat odottavat siltä lisää koronlaskuja vielä loppuvuoteen. Tällä hetkellä Fed on kuitenkin puun ja kuoren välissä. Maan ydininflaatio on yhä kolmen prosentin tuntumassa, ja korkeahko inflaatio aiheuttaa tällä hetkellä haasteita tavallisille kuluttajille. Samaan aikaan työmarkkina on kuitenkin hidastumassa ja työttömyysaste on kivunnut – toistaiseksi hitaasti mutta vääjäämättömästi viimeisen vuoden aikana. Tällä hetkellä työttömiä työnhakijoita on enemmän kuin avoimia työpaikkoja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Mikäli inflaatio pysyy korkealla tasolla, eikä työmarkkinan heikentyminen helpota, voi Fed olla haastavassa tilanteessa.

Oman lisänsä Yhdysvaltojen rahapolitiikkaan tuo tällä hetkellä maan hallinto, jonka vahvana intressinä arvioidaan olevan matalamman korkotason ajaminen. Markkinoiden yleisen näkemyksen mukaan poliittinen painostus rahapolitiikkaa kohtaan on kasvanut, ja muutokset keskuspankin päättäjissä saattavat muuttaa rahapolitiikan suuntaa. Esimerkiksi nykyisen pääjohtajan Jerome Powellin aikakausi tulee päätökseensä viimeistään ensi keväänä. Tämän jälkeen presidentti Donald Trump nimittää keskuspankille uuden johtajan, jonka markkinat olettavat harjoittavan matalamman korkotason rahapolitiikkaa.

Tällä hetkellä Fediltä odotetaan vielä kahta koronlaskua loppuvuodelle. Keskuspankin tulevilla kokouksilla ja viesteillä on kuitenkin merkitystä, eikä politiikan mahdollisia vaikutuksia Fedin päätöksiin voida unohtaa. Vaikka tiekartta rahapolitiikan jatkon suhteen vaikuttaa olevan selkeästi matkalla kohti kevenevää, on kuitenkin epävarmaa, miten lopulta tulee käymään.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

30.9.2025

Markkinakatsaus

TILAA UUTISKIRJE

Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi? 
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.