Markkinakatsaus 16.6.2025: Markkinat rauhallisina kesän korvalla

Verrattain rauhalliset markkinatunnelmat ovat jatkuneet myös kesäkuussa. Osakemarkkinoiden nousu on kuitenkin nyt jäänyt tauolle, eivätkä korkotasot ole muuttuneet merkittävästi viime kuun aikana.

Markkinakatsaus

Osakemarkkinat ovat olleet nousussa sitten huhtikuussa rauhoittuneen tullitilanteen. Korkotasoissa ei viime viikkoina ole nähty merkittäviä muutoksia. Merkittävästi on kuitenkin liikkunut dollari, joka on jatkanut alkuvuoden heikentyvällä trendillä. Euron ja dollarin välinen kurssi puhkaisikin 1,15-tason loppuviikosta.

Viime viikon lopulla Israelin ja Iranin välisen tilanteen eskaloituminen heilutti kuitenkin markkinoita ja aiheutti osakkeiden laskua ja öljyn hinnan nousua. Viime vuosina markkinat ovat yleensä rauhoittuneet nopeasti eskalaation jälkeen, mutta kiristyessään konflikti voi vaikuttaa markkinoihin erityisesti öljyn hinnan kautta. Yksi keskeinen näkökulma markkinoiden kannalta on myös se, miten Yhdysvallat tilanteeseen suhtautuu.

Ei merkittäviä muutoksia talousdatassa

Kauppasodan käsittely mediassa on viime viikkoina laskenut, ja sitä koskevat otsikot ovat muuttuneet positiivisempaan suuntaan. Yksityissijoittajien tunnelmat ovat kohentuneet selkeästi, vaikka tullit ovat yhä Yhdysvalloissa historiallisen korkealla tasolla. Tämä on näkynyt myös kuluttajille tehtävissä tutkimuksissa; kuluttajaluottamus on niiden mukaan palautumassa ja kuluttajien inflaatio-odotukset ovat laskeneet hieman.

Vähittäiskauppa- tai muissa talouden aktiviteettia mittavissa luvuissa, joita pidetään usein kuluttajien luottamusta mittaavana niin kutsuttuna ”kovana” datana, ei kuitenkaan vielä ole näkynyt merkittäviä muutoksia. Yhä on kuitenkin liian aikaista todeta, ettei tulleilla lopulta olisi minkäänlaisia vaikutuksia kuluttajien luottamukseen pidemmällä aikavälillä.

Tullipäätökset ovat kevään aikana heiluneet suuntaan jos toiseenkin ja erilaisia tullipäätöksiä on myös lykätty eteenpäin. On vielä haastavaa arvioida, millaiselle tasolle tullit tulevat lopulta jäämään – todennäköisesti tullit tulevat kuitenkin jäämään merkittävästi korkeammalle tasolle kuin ne olivat tähän vuoteen lähdettäessä. Tämän vuoksi tulleilla tullee luultavasti olemaan jonkinlaisia negatiivisia vaikutuksia ainakin pidemmällä aikavälillä, vaikka niiden vaikutuksilla kestää hetken näkyä taloudessa ja hintatasossa.

Myös talouskasvuodotuksissa on kevään aikana ollut isoja heittoja. Nyt kasvuodotusten lasku Yhdysvalloissa vaikuttaa pysähtyneen, mutta työmarkkinoiden aaltoliike jatkuu yhä.

Odotetut muutokset uupuvat inflaatiodatasta

Inflaatio on yllättänyt alakanttiin Yhdysvalloissa jo useamman kuukauden, ja myös Euroopassa on päästy jo kahden prosentin inflaatioon. Markkinoiden konsensuksena oli vielä muutamia viikkoja sitten se, että inflaatio Yhdysvalloissa lähtisi tullipolitiikan muutosten myötä kiihtymään. Näin ei kuitenkaan ainakaan vielä ole käynyt, vaan tilanne on ollut lähes päinvastainen. Saatu data voi kuitenkin vielä olla liian aikaista arvioimaan sitä, millainen hintataso Yhdysvalloissa tulee pidemmällä aikavälillä olemaan, sillä vaikutukset näkyvät datassa usein muutamien kuukausien viiveellä. Hyvin todennäköistä onkin, että tullit tulevat vielä jollakin aikavälillä vaikuttamaan inflaatioon.

Markkinoiden odotukset sille, että Yhdysvaltain keskuspankki Fed laskisi ohjauskorkoaan, ovat lähteneet kiihtymään. Tällä hetkellä markkinat odottavatkin keskuspankilta kuluvalle vuodelle kahta koronlaskua aiemman yhden koronlaskun sijaan. Lisätietoja keskuspankin rahapolitiikasta saadaan tällä viikolla, kun keskuspankki julkaisee korkopäätöksensä keskiviikkona 18.6. Koronlaskua tuskin on luvassa, mutta keskuspankin viestintä antanee markkinoille jonkinlaisia lisätietoja.

Mandatumin markkinakatsaus jää kesätauolle ja palaa jälleen elokuussa. Mukavaa kesää!

Viikon markkinaindikaattorit

 
Periodi
Edellinen
Ti 17.6.
Saksa
ZEW-indeksi, rahoitusmarkkinoiden luottamus
Kesäkuu
-82,0
Ti 17.6.
USA
Vähittäismyynti, pl. autot (k/k)
Toukokuu
0,10 %
Ti 17.6.
USA
Teollisuustuotanto (k/k)
Toukokuu
0,00 %
Ke 18.6.
Euroalue
Inflaatio (v/v, 1. julkaisu)
Toukokuu
2.2 %
Ke 18.6.
USA
Keskuspankin korkopäätös
Kesäkuu
4,50 %
Pe 20.6.
Saksa
Tuottajahintaindeksi (PPI) (v/v)
Toukokuu
-0,90 %
Pe 20.6.
Euroalue
Kuluttajien luottamus, 1. julkaisu
Kesäkuu
-15,2
Lähde: Bloomberg
   
 

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

17.6.2025

Markkinakatsaus

TILAA UUTISKIRJE

Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi? 
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.