Markkinakatsaus 10.11.2025: Heilunta mietityttää markkinoilla

Osake- ja korkomarkkinoilla on viime viikkoina nähty heiluntaa, jonka taustalla vaikuttavat niin Yhdysvaltojen rahapolitiikka kuin talouskasvu. Samalla hallinnon sulku Yhdysvalloissa sumentaa edelleen näkyvyyttä talousdataan.

Markkinakatsaus

Loka–marraskuussa osakemarkkinoiden volatiliteetti on noussut. Lokakuun alkupuolella Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen tullikiista huoletti markkinoita, mutta tilanne kauppapolitiikan saralla rauhoittui kuitenkin nopeasti. Tämän jälkeen markkinoilla on kuitenkin mietityttänyt useampi pienempi asia aina taloudesta ja tekoälyn tulevaisuudesta Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin viestintään.

Viime viikko päättyi osakemarkkinoilla miinuslukemiin, joskaan ei kovin dramaattisiin sellaisiin. Koska viimeisen puolen vuoden aikana laskuun päättyneitä viikkoja ei ole juurikaan nähty, on viime lasku siinä mielessä poikkeava uutinen. Taustalla vaikuttivat erityisesti suuremmat myyntiliikkeet teknologian parissa toimivissa yhtiöissä. Vaikka kolmannen kvartaalin tuloskausi oli pääsääntöisesti vahva, tulkitsivat markkinat muutamien yhtiöiden tuloksia tulevaisuuden odotusten kannalta hieman odotettuja heikommiksi, mikä heijastui myös koko osakemarkkinaan.

Myös luottoriskimarkkinoilla on nähty viime viikkoina alkusyksyä rauhattomampia hetkiä. Luottoriskipreemiot ovat kuitenkin pysytelleet yhä verrattain maltillisilla tasoilla. Alkuvuodesta markkinoilla puhututtanut dollarin heikentyminen euroon nähden vaikuttaa pysähtyneen, eikä valuuttakursseissa ole enää kesän jälkeen nähty merkittävää heiluntaa. Kun tarkastellaan kuitenkin koko kuluneen vuoden tuottoja, on dollarin heikentyminen painanut eurosijoittajan dollarimääräisiä tuottoja.

Talouden sulku sumentaa näkyvyyttä talousdataan

Yhdysvaltojen hallinnon sulku on jatkunut jo historiallisellakin mittapuulla pitkään. Viime päivinä on kuitenkin saatu orastavia merkkejä siitä, että ratkaisu olisi syntymässä. Markkinoiden tietojen mukaan riittävä enemmistö demokraateista olisi taipumassa sulun päättymisen kannalle, joten todennäköisyys sille on korkeampi kuin aiemmin.

Hallinnon sulku on heikentänyt taloutta, sillä sen vuoksi merkittävä määrä Yhdysvaltain hallinnon työntekijöitä on ollut palkatta jo useita viikkoja. Maksamatta jääneet palkat ovat heikentäneet kuluttajien ostovoimaa. Vaikka todellisia vaikutuksia on vielä vaikeaa laskea, tulee sulku jollakin tavalla vaikuttamaan maan talouskasvuun.

Sulun vuoksi uutta virallista talousdataa ei ole viime aikoina juurikaan saatu, eikä konkreettista kuvaa Yhdysvaltojen talouden tilasta tällä hetkellä ole. Markkinat ovat joutuneet normaalista poiketen nojaamaan yksityisen sektorin tuottamaan dataan.

Hallinnon sulun vaikutukset näkyvät myös työmarkkinadatassa. Työmarkkinoiden huolet ovat puhututtaneet viime kuukausina, eivätkä ne vaikuta hälvenneen. Ilmoitettuja irtisanomisia on ollut reilusti ja työntekijöiden huolet työmarkkinoiden tilanteesta ovat kasvussa.

Viimeaikaisen heilunnan merkitys pohdituttaa

Osakemarkkinoilla pohditaan tällä hetkellä markkinan viimeaikaisen heilunnan merkitystä. Viime aikoina markkinoita ovat huolettaneet useat teemat valuaatiosta politiikkaan ja kryptomarkkinoiden heiluntaan. Toistaiseksi yksikään näistä ei kuitenkaan vielä näytä yksinään riittävältä ison kuvan kääntämiseen. Toisaalta samaan aikaan myös hyvät uutiset ovat olleet kortilla. Tuloskausi Yhdysvalloissa meni osin jopa odotuksia vahvemmin, mutta tämä on pitkälti ehditty jo hinnoitella markkinoilla.

Myös korkomarkkinoilla, erityisesti valtiolainamarkkinoilla, on viime viikkoina heilunut. Fed viestitti taannoisessa kokouksessaan, ettei koronlaskupolku olekaan välttämättä yhtä suora kuin markkinat ovat odottaneet. Koronlaskun todennäköisyys joulukuun kokouksessa on Fedin mukaan tällä hetkellä markkinoiden odotuksia pienempi. Tämä tieto käänsi korot nousuun Yhdysvalloissa ja samansuuntaista liikettä on nähty myös Euroopassa.

Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden on myös pian määrä päättää tullien lopullisesta kohtalosta – mahdollisuutena on tällä hetkellä, että oikeus päätyisi perumaan jopa puolet presidentti Donald Trumpin asettamista tulleista. Korkeimman oikeuden päätökset saattaisivatkin antaa tukea korkojen nousulle.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.


 

Mandatum Magazine tarjoaa ajankohtaisia näkemyksiä sijoittamisesta, taloudesta ja varainhoidosta. Artikkeleissa haastatellaan Mandatumin sijoitus- ja varainhoidon asiantuntijoita tai ne ovat heidän kirjoittamiaan. Lisäksi artikkeleissa haastatellaan muita alan huippuasiantuntijoita.

Tutustu muihin varainhoidon artikkeleihin.
Lue lisää Mandatumin varainhoitopalveluista ja asiantuntijoista.

11.11.2025

Markkinakatsaus

TILAA UUTISKIRJE

Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi? 
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.