Fearless Finns: Valon pilkahduksia

Mandatumin kumppani - alppihiihdon, freeskin ja kumparelaskun maajoukkue Fearless Finns - kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on maajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Moi!

Tällä kertaa täällä kirjoittelee alppihiihdon C-maajoukkueen Aada.

Olemme juuri palanneet nuorten MM-kisoista Narvikista Leville. Pari päivää meni levätessä ja yrittäessä sisäistää, mitä tuli oikein saavutettua.

Oppia epäonnistumisista

Narvikin kisat olivat minulle viimeiset nuorten MM-kisat, ja lähestyminen niihin oli täysin erilainen kuin viime vuonna. Vuonna 2025 Tarvisiossa järjestettyjä kisoja edeltävä kausi oli ollut nousujohteinen, ja tuntui luontevalta asettaa itselleni kovia tavoitteita. Lähdin kisaan hyvistä asemista, mutta suoriutuminen jäi pahasti vajaaksi – en onnistunut oikeastaan yhdessäkään käännöksessä.

Edellisvuoden kokemus olikin henkisesti todella raskas. Olin startissa itsevarma, mutta jo muutaman portin jälkeen mietin, että mitä oikein teen? Olin kasannut itselleni valtavat paineet ensimmäisiin arvokisoihin, ja lopputuloksena oli epäonnistuminen.

Psyykkisen valmentajan kanssa olemme käsitelleet tätä kisaa paljon, ja on jopa vähän huvittavaa, kuinka se nousee esiin uudelleen ja uudelleen. Se on ollut minulle hyvä esimerkki siitä, että vaikeita epäonnistumisia ei kannata lakaista maton alle, vaan ne pitää kohdata, käsitellä ja kääntää opeiksi.

Nautintoa hakemaan

Kulunut kausi on ollut ristiriitainen. Pre-seasonilla lasku tuntui tosi hyvältä, mutta loukkasin selkäni fysiikkatesteissä matkalla Leville. Selkä on vaivannut arkea siitä lähtien, ja on ollut turhauttavaa, etten ole pystynyt laskemaan sillä tasolla, jolla tiedän pystyväni. Uudenvuoden tienoilla olin jo lähellä keskeyttää kauden ja keskittyä henkiseen sekä fyysiseen hyvinvointiin, mutta sain kriittiseen kohtaan muutaman onnistuneen treenipäivän ja päätin jatkaa eteenpäin.

Kun Narvikin kisat lähestyivät, päätin olla realistinen oman tilanteeni suhteen. Halusin ennen kaikkea nauttia kisasta, elää hetkessä ja hyväksyä kaikki kisapäivän tunteet sellaisina kuin ne tulevat – ilman liiallista suorittamista. Olosuhteet Narvikissa olivat haastavat, mutta melkein kaikki lajit päästiin kuitenkin laskemaan, vain syöksy jouduttiin perumaan.

Hyvällä fiiliksellä mitaleille

Pujottelu, kisojen pääpäivä, oli säästetty viimeiseksi. Koko kisapäivän fiilis oli hyvä. Perhe oli paikalla – vanhemmat startissa ja veli radan varrella. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin 11., ja erot olivat olosuhteiden vuoksi kasvaneet suuriksi. Viestittelin kierrosten välissä Rosa Pohjolaisen kanssa ja heitin vähän naurahtaen, että: “Tehdään se, mitä näissä olosuhteissa pystyy – mennään top 10.” Rosa ei vastannut mitään muuta kuin: “Top 3”.

Toiselle laskulle sain valmentajilta hyvät ohjeet radasta: ura oli vähän viisto, joten portille piti jättää normaalia enemmän tilaa ja laskea uran pohjalta. Onnistuin suunnitelmassa ja laskin niissä olosuhteissa mielestäni aika fiksusti. Se riitti siinä kohtaa kärkipaikalle. En tule koskaan unohtamaan hetkeä, jolloin varmistui, että se riittää mitaliin.

Pronssimitali merkitsi minulle paljon. Se oli kiitos itselleni kaikesta tehdystä työstä ja tuo valoa muuten haastavaan kauteen. Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin saada jakaa nämä hetket perheen ja läheisten kanssa.

Seuraavaksi suuntana on Pyhä ja SM-kisat, jonne päätän kisakauden ja siirryn keskittymään ensi kauteen – mitä se ikinä tuokaan tullessaan!

Hymyin,

Aada Kanto
Instagram: @aadakanto