Fearless Finns: Kohti olympialaisia
Kumparelaskija Olli Penttala kertoo alkukauden maailmancup-tunnelmista ja valmistautumisesta olympialaisiin. Mitä kaikkea kilpailujen kulisseissa tapahtuu?
Kuvat: Ski Sport Finland
Mandatumin kumppani - alppihiihdon, freeskin ja kumparelaskun maajoukkue Fearless Finns - kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on maajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.
Kumpareiden maailmancupissa oli pitkä tauko, kun Ruotsin ja Georgian kisat peruutettiin. Vuoden vaihduttua reilu kuukauden kisatauko päättyi ja Fearless Finns -joukkue pääsi jälleen kisamaan.
Vuodenvaihteen jälkeen suuntasimme Pohjois-Amerikkaan, jossa ohjelmassa oli kolme kilpailua: Kanadan Val Saint-Cômessa sekä Yhdysvaltojen puolella Waterville Valleyssä. Kotiin vietäväksi jäi urani tähän asti paras sijoitus parikumpareista eli neljäs sija Val Saint-Cômesta sekä 14. sija Watervillestä.
Ruka kutsuu valmistautumaan
Kiertueen jälkeen suuntaamme kotiin vajaaksi viikoksi lataamaan akkuja ennen kuin siirrymme Rukalle olympialaisiin valmistavalle harjoitusleirille. Viime kaudella maailmancupin finaalit laskettiin olympiarinteessä Livignossa, jossa pääsimme tutustumaan sekä rinteeseen että ympäristöön. Rinne sopi minulle erittäin hyvin. Rukan rinne on profiililtaan hyvin lähellä olympiarinnettä, mikä auttaa valmistautumisessa tuleviin kisoihin.
Kyseessä ovat toiset olympialaiseni, ja kisoihin lähdetään hakemaan maksimaalista suoritusta. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyseessä on yksi kilpailu muiden joukossa, mikä tarkoittaa sitä, että valmistautuminen täytyy tehdä samalla tavalla kuin maailmancupissa. Täytyy keskittyä olennaiseen ja jättää häiriötekijät muiden huoleksi.
Kisat vain pieni osa kokonaisuudesta
Kilpailuviikkoina kisat ovat yleensä viikonloppuna. Se, mitä televisiossa näkyy, on alle prosentti siitä, mitä suoritukseen valmistautuessa ja sen jälkeen todellisuudessa tapahtuu. Kilpailuja edeltävänä kahtena päivänä meillä on puolentoista tunnin treenit per päivä, jonka aikana ehditään laskea 6–7 laskua. Tässä ajassa täytyy tutustua rinteeseen, saada hyppyrit haltuun vauhdin ja laskulinjojen osalta sekä valita mieluinen rata eli ränni.

Uuteen kilpailupaikkaan lähdetään aina nollasta, sillä jokainen rinne on erilainen, vaikka ne televisiossa saattavat näyttää samankaltaisilta. Noin 12–14 laskun aikana suoritus täytyy saada kisakuntoon kisatempuilla.
Fysioterapeutti on kumparelaskijan paras ystävä
Fysioterapia on myös tärkeä osa valmistautumista. Kolmekymppisenä on huomannut, että paikkoja kolottaa hieman enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, joten hierontapöytä on tullut varsin tutuksi viime vuosina. Hyvänä esimerkkinä tästä on tilanne tasan viikko ennen tämän kauden Rukan maailmancupin avausta: treeneissä selkä ja kylki kipeytyivät niin pahasti, että ajattelin olevani tyytyväinen, jos pääsisin edes starttiviivalle. Fysioterapeutti teki kuitenkin taikojaan, pisti miehen ojennukseen ja lopputuloksena oli kuudes sija avauskilpailusta.
Treeni- ja kilpailupäivinä tehdään vielä laskujen jälkeen saliharjoitus. Harjoitus riippuu aina kehon tilanteesta ja tuntemuksista – viimeisen kymmenen vuoden aikana olen oppinut lukemaan oman kroppani tarpeita hyvin. Joskus harjoitus on vain 15 minuutin pyöräilyä, kun taas toisinaan kroppa vaatii kovemman punttitreenin.
Nauttikaa olympialaisista ja muistakaan kannustaa suomalaisia!
Olli Penttala
Instagram: @openttala
22.1.2026
22.1.2026
-
Fearless Finns
Fearless Finns: Porukasta vauhtia
-
Fearless Finns
Fearless Finns: Toistoja ja tuloksia
-
Fearless Finns
Fearless Finns: Läheltä pitää
TILAA UUTISKIRJE
Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi?
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.