Fearless Finns: Suunnitelman mukaan
Polvivaivojen kanssa kamppaillut alppihiihtäjä Rosa Pohjolainen palasi Levillä maailmancupin pistesijoille. Mitä onnistunut paluu on opettanut?
Kuvat: Ski Sport Finland
Mandatumin kumppani - alppihiihdon, freeskin ja kumparelaskun maajoukkue Fearless Finns - kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on maajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.
Onnistuneita kokemuksia Chilestä
Takana on kolme polvioperaatiota, joista viimeisin viime talvena. Viimein jalka tuntuu laskukelpoiselta, ja se on mahdollistanut täysipainoisen kauteen valmistautumisen.
Alkukausi on lähtenyt liikkeelle hyvin – ihan suunnitelmien mukaisesti. Kesän ajan keskityin polveni kuntoutukseen ja harjoitukset sujuivat onnistuneesti. Elokuun lopulla lähdimme kuudeksi viikoksi Chileen.
Pitkä leiri oli kaikin puolin onnistunut: olosuhteet olivat hyvät, kelit suosivat ja saimme paljon laadukkaita treenejä alle. Positiivista oli, että saimme mahdollisuuden laskea kaikkia lajeja, myös vauhtilajeja. Pääsimme myös avaamaan kisakauden vauhtilajeissa, mikä teki tosi hyvää pidemmän kisatauon jälkeen. Kisat sujuivat hyvin, ja kolmen voiton myötä sain myös vauhtilajien rankingit alas.
Maailmancupin pisteille
Chilen jälkeen paluu kotimaan leirille Leville oli hyvin opettavainen. Lämpimät kelit toivat omat haasteensa, mutta tästä huolimatta saimme hyvät treenit aikaan. Pujottelukauden avaus Levillä oli erityinen kisa itselleni: laskin ensimmäiset maailmancupin pisteeni neljään vuoteen polvivaikeuksien jälkeen.

Onnistuminen toi mukanaan helpotusta. Samaan aikaan se muistutti, että tehty työ tuottaa tulosta, mutta välillä se vaatii vain vähän kärsivällisyyttä. Vaikka laskut eivät olleet vielä täysin nappisuorituksia, kisa antoi uskoa ja muistutti että suunta on oikea.
Levin viikonlopun kruunasi se, että Eduard Hallberg otti uransa ensimmäisen maailmancupin podiumin!
Tällä hetkellä tavoitteenani on siirtää treeneissä rakentamani vauhti ja varmuus suoraan kisalaskuihin. Ennen joulua on vielä paljon kisoja ja odotan innolla, mitä tulevat viikot tuovat tullessaan. Jokainen kisa on mahdollisuus.
Nautinnollisia laskuja kaikille!
Rosa Pohjolainen
Instagram: @rosapohjolainen
27.11.2025
27.11.2025
-
Fearless Finns
Fearless Finns: Paluu reissuelämään
-
Fearless Finns
Fearless Finns: Palolla uuteen kauteen
-
Fearless Finns
Fearless Finns: Surffiaalloilta kumpareisiin
TILAA UUTISKIRJE
Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi?
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.