Viikkokatsaus 10.10.2022: Yhdysvaltojen vahvat työmarkkinaluvut aiheuttavat sijoittajille vatsanpuruja

Markkinoiden syyspuhuri piinaa sijoittajia. Vahvalla nousulla alkanut viikko kääntyi laskusuuntaan, kun Yhdysvaltojen keskuspankkiirit lakaisivat pois liiallista optimismia korkojen kehityksestä. Vatsanpuruja sijoittajille tuottivat viime viikolla myös OPEC+ ja keskuspankkien näkökulmasta turhan hyvät työllisyysluvut.

Viime viikon alussa sijoitusmarkkinoille virisi jälleen optimismia inflaation hellittämisestä ja siitä, että USA:n keskuspankin koronnostot olisi jo hinnoiteltu korkosijoitusten hintoihin. Yhdysvalloissa ohjauskoron lasku nähtiin mahdolliseksi jo ensi vuoden loppupuolella. Optimismin seurauksena korkotaso laski maltillisesti alkuviikosta, mikä heijastui positiivisesti myös osakemarkkinoihin ja muihin omaisuusluokkiin. Osakemarkkinoiden nousua vauhdittivat myös syyskuussa osakkeita voimakkaasti lyhyeksi myyneet sijoittajat, jotka ostivat alkuviikosta positioitaan takaisin osakkeiden noustua heidän odotustensa vastaisesti (ns. short squeeze).

Kuten kesällä, optimismi vaikuttaa kuitenkin olleen ennenaikaista. Markkinoiden nousu loppui lyhyeen, kun Yhdysvaltojen keskuspankkiirit antoivat viime viikolla kommentteja, joissa he korostivat keskuspankin päättäväisyyttä inflaation suitsimisessa ja rahapolitiikan kiristämisessä. Suurinta huomiota herätti San Franciscon keskuspankin johtajan Mary Dalyn lausunto, jonka mukaan markkinat hinnoittelevat koronnostopolun väärin. Lausunnollaan Daly viittasi ennen kaikkea markkinaodotuksiin ohjauskoron laskuista jo ensi vuoden puolella, joita Daly ei pitänyt mahdollisina. Kommenttien seurauksena korot nousivat ja osakkeet laskivat loppuviikosta.

Kireämmän rahapolitiikan puolesta puhui myös viime viikolla saatu Yhdysvaltojen syyskuun työmarkkinaraportti, joka oli odotuksia vahvempi. Raportin mukaan uusia työpaikkoja syntyi Yhdysvalloissa 263 000, kun odotuksissa oli 255 000 uutta työpaikkaa. Työttömyysaste laski vastoin odotuksia 3,5 %:iin aiemmasta 3,7 %:sta. Yhdysvaltojen keskuspankin (Fed) ja sijoittajien näkökulmasta vahvat työmarkkinaluvut olivat ikävä uutinen, sillä työttömyysasteen laskeminen tarkoittaa, että työvoimaa on saatavilla vähemmän eli työnantajat joutuvat kilpailemaan työntekijöistä palkkoja nostamalla. Palkkojen nouseminen taas puolestaan kiihdyttää inflaatiota ja lisää Fedin painetta jatkaa rahapolitiikkansa kiristämistä. Raportin mukaan keskimääräiset tuntiansiot kasvoivat viime kuussa +5,0 % verrattuna edellisvuoteen. Korot nousivat raportin julkistamisen jälkeen.

Vastatuulta markkinoiden purjeisiin tuli loppuviikosta myös öljyntuottajamailta, kun OPEC+ -kokoonpano päätti vähentää tuotantoa noin kahdella miljoonalla tynnyrillä per päivä. Vähennys vastaa noin kahta prosenttia globaalista tuotantomäärästä. Perustellessaan päätöstä Saudi-Arabian energiaministeri Abdulaziz bin Salman viittasi länsimaiden heikentyvään talouskehitykseen, joka yleensä ennakoi öljyn kysynnän vähenemistä. Syyskuussa alimmillaan 84 dollarissa käynyt Brent-laadun tynnyrihinta oli loppuviikosta nousussa päätyen noin 98 dollariin. Öljyn hinnan nousu on haaste etenkin Euroopan taloudelle, jolle oli jo ehditty povata pientä helpotusta syyskuussa laskeneesta maakaasun ja sähkön hinnasta. Korkeamman öljyn hinnan vuoksi myös inflaatio hidastunee verkkaisemmin.

Mitä tällä viikolla kannattaa seurata?

Nyt alkaneella viikolla keskeisiä talousdatajulkaisuja ovat USA:n syyskuun inflaatioluvut, jotka julkaistaan torstaina, sekä perjantaina julkaistavat vähittäismyyntiluvut ja Michiganin yliopiston kuluttajaluottamusindeksi. Markkinat odottavat vuositason inflaation rauhoittuneen 8,1 %:iin elokuun 8,3 %:sta, mutta ydininflaation kiihtyneen 6,5 %:iin 6,3 %:sta. Vähittäiskaupan odotetaan kasvaneen syyskuussa +0,2 % elokuuhun verrattuna. Kuluttajaluottamukseen ei odoteta merkittävää muutosta.

Viikon loppupuolella alkaa myös kolmannen vuosineljänneksen tuloskausi Yhdysvalloissa. Tulosennusteita on laskettu tuloskauden alla, mutta ei kuitenkaan laajassa mittakaavassa. Ensimmäisten joukossa tuloksensa raportoivat muun muassa Pepsi, J.P. Morgan ja Citi.

 

Viikon markkinaindikaattorit

 

 

 

Periodi

Edellinen

Ke 12.10.

Iso-Britannia

Teollisuustuotanto (v/v)

Elokuu

1.1 %

Ke 12.10.

Euroalue

Teollisuustuotanto (v/v)

Elokuu

-2.4 %

Ke 12.10.

USA

Keskuspankin korkokokouksen pöytäkirja

Syyskuu

-

To 13.10.

USA

Pohjainflaatio (v/v)

Syyskuu

6.3%

Pe 14.10.

USA

Vähittäismyynti (pl. autot, k/k)

Syyskuu

-0.3 %

Pe 14.10.

USA

Kuluttajien luottamus (Michigan)

Lokakuu

58.6

Lähde: Bloomberg