Oletko myymässä yritystäsi? Muista ainakin nämä viisi asiaa

Yritystään myyvän pitää valmistella lukuisia asioita. Poikkeuksellisena aikana tilanteet voivat muuttua nopeasti, mutta näitä neuvoja ei kannata silti ohittaa.

  1. Aloita yrityskauppaan valmistuminen ajoissa. Yritä välttää kiireessä tekemistä, vaikka kiinnostava ostotarjous tulisikin eteen tiukalla aikataululla. Ennakoimattomuus voi osoittautua kalliiksi. 

  2. Tiedosta, mitä myyt. Onko kyse osakekaupasta vai liiketoimintakaupasta?Jos kyse on osakekaupasta, myyjänä on osakkeenomistaja, joka saa kauppahinnan ja jolle veroseuraamuksetkin koituvat. Jos esimerkiksi yksi ihminen omistaa kokonaan yhtiön osakekannan, hän saa osakekaupassa kauppahinnan itselleen ja hänelle aiheutuu kaupasta myyntivoiton veroseuraamuksia. Jos on kyse liiketoimintakaupasta, myyjänä on yhtiö, joka saa kauppahinnan itselleen ja vastaa myös kaupan veroseuraamuksista. Jotta osakkeenomistaja saa liiketoimintakaupasta saadut varat itselleen yhtiöstä, tulee ne nostaa yhtiöstä tyypillisimmin palkkana, osinkona tai yhtiön purkamisen kautta.

  3. Valmistele yritys myyntikuntoon. Yrityksen taseeseen on voinut vuosien saatossa kertyä yrityksen liiketoimintaan liittymätöntävarallisuutta, josta ostaja ei välttämättä ole kiinnostunut maksamaan.Kannattaa mahdollisuuksien mukaan ”siivota” tällainen varallisuus yhtiöstä hyvissä ajoin ennen yrityskauppaa.
     
  4. Varaudu veroseuraamuksiin ajoissa. Kuvaava esimerkki on yrittäjä, joka  on omistanut yrityksensä 9 vuotta ja 8 kuukautta ja myy sen. Jos omistaja olisi odottanut neljä kuukautta eli omistanut yrityksen 10 vuotta, myyntivoiton veroseuraamukset olisivat olleet myyjän kannalta edullisemmat.Tämä johtuu siitä, että osakekaupasta aiheutunutta veronalaista myyntivoittoa laskettaessa myyjä voi vähentää osakkeiden myyntihinnasta todellisen hankintamenon ja voitosta aiheutuneiden kulujen sijaan 40 %:n hankintameno-olettaman, jos myynnin kohteena olevat osakkeet on omistettu vähintään 10 vuotta.
  1. Valmistaudu uuteen tilanteeseen. Yrityskauppa vaikuttaa aina myyjän taloudelliseen tilanteeseen. Jotta kauppa hyödyttää mahdollisimman paljon myös yrittäjää itseään, myyjän kannattaa miettiä, miten yrityskaupasta saatavat varat sijoitetaan järkevästi ja onko esimerkiksi riittävät tulot eläkeajalle jo varmistettu.

 

Vinkkejä antoi Mandatum Lifen Senior Legal Counsel Mikko Ranta.