Globaalin tuotannon ja pienten varastojen riskit realisoituvat pandemiassa
Korona on katkonut hankintaketjuja. Yrityksissä pohditaan nyt, miten alihankinnan riskejä voi lieventää.
Suomalaisissa pk-yrityksissä huomattiin alkuvuodesta, että komponenttilähetykset Aasiasta alkoivat myöhästellä. Osa jäi kokonaan tulematta. Kun ei ole komponentteja, tuotanto hidastuu tai siihen tulee katkoksia.
”Kun toimittaja pettää, on kiire saada jostain nopeasti korvaavia tuotteita tilalle”, Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras sanoo.
Kun komponentteja tilataan kiireessä, ne ovat kalliimpia kuin hyvissä ajoin tilatut. Hätätyö maksaa.
Alihankinta on teollisuuden kovaa ydintä, yksi yritysten kilpailukyvyn avaintekijöistä.
Tutkijat, yritykset ja konsultit pohtivat, miten pandemian herättämä riskitietoisuus vaikuttaa alihankintaan. Alkavatko yritykset siirtää alihankintaa lähemmäksi kotimaitaan? Olisiko järkevää keskittää vai hajauttaa alihankintaa entisestään? Pitäisikö varastojen olla aiempaa suurempia niin, että oma tuotanto ei katkeaisi ensimmäiseen myöhästyneeseen tai kokonaan peruttuun komponenttitoimitukseen? Pitäisikö yritysten ottaa tuotantoa enemmän omaan haltuunsa?
Teollisuus rakentuu monipolvisista kokoonpanoketjuista. Rautaporras ottaa esimerkiksi ”pienen laivan”. Telakkayhtiö on sen kokoonpanija, joka saa osia laivaan alihankkijoiltaan, jotka nekin ovat kokoonpanijoita. Esimerkiksi moottorin toimittaja tilaa kampiakseleita, letkuja, suuttimia, lohkoja ja turboahtimia omilta alihankkijoiltaan. Kukin ketjun yritys keskittyy omaan ydinosaamiseensa.
On osakokoonpanokokonaisuuksia ja välikokoonpanoa. Loppukokoonpanijat auditoivat ja valvovat tuotantoketjuja. Se on vaativaa työtä.
”Jokainen komponentti pitää pystyä jäljittämään laatuvaatimusten ja vastuullisuuden takia.”
Koska ketju on viritetty yksityiskohtiaan myöten, kynnys sen purkamiseen on korkea. Näin varsinkin aloilla, joilla komponentit ovat tietoa ja taitoa vaativia erikoistuotteita.
Rautaportaan mukaan pandemia saattaa myös tuoda jopa etua kiinalaisille, koska he ovat saaneet epidemian suitsittua niin tehokkaasti. Lisäksi tuotanto Kiinassa ja muuallakin Aasiassa on jo käynnistynyt uudestaan.
”Kyse on siitä, kuinka paljon on varaa ottaa vastaan häiriöitä tuotannossa.”
Kukaan ei tiedä, mistä alkaa seuraava mahdollinen häiriö. Siksi alihankinnan siirtäminen lähemmäksi ei välttämättä pienennä tulevia riskejä. Toisaalta läheltä kuljettaminen poikkeusoloissa on helpompaa kuin toiselta puolelta maapalloa rahtaaminen.
Myös tuotannon keskittämisessä ja hajauttamisessa molemmissa on riskejä lisäävät ja pienentävät puolensa.
”Ei ehkä haluta laittaa kaikkia munia samaan koriin.”
Rautaporras arvioi, etteivät yritykset halua välttämättä tuoda tuotantoa lähemmäksi. Näin, koska keskittäminen on myös riski. Kriisin aikana suomalaisyrityksistä on tosin kuulunut, että ne ovat saaneet uusia asiakkaita juuri Aasian pätkivien toimitusten takia.
Tehokkuus tarkoittaa, että varastot yritetään pitää mahdollisimman pieninä. Rautaporras arvelee, että pandemia saattaa saada jotkut yritykset arvioimaan uudelleen varaston kokoa, mutta toisaalta iso varasto sitoo pääomaa ja vaikuttaa siten kannattavuuteen. Liian pieni varasto taas voi olla riski, jos komponentteja ei yhtäkkiä saakaan.
”Kyse on siitä, kuinka paljon on varaa ottaa vastaan häiriöitä tuotannossa.”
Yksiselitteisiä vastauksia ei ole, varsinkaan, jos pandemian aiheuttamien terveysriskien, liikenteen pysähtymisen ja talouden supistumisen päälle lisätään poliittiset reaktiot.
Joka tapauksessa pandemia muokkaa käsitystä riskistä ja lisää riskitietoisuutta. Siksi yrityksille on hyödyllistä käydä läpi omat alihankintakuvionsa.
Rautaporras ei näe, että alihankinta mullistuisi kokonaan koronan takia, mutta hienosäätöä on tulossa.
”Tämä vaikuttaa mentaliteettiin yrityksissä. Pandemia on uusi tilanne. Sen seurauksena aletaan varautua sellaiseen, mitä ei ole nähty tai ei osata odottaa. Nyt yrityksissä tosin eletään päivästä päivään. Strategisen pohdinnan aika tulee myöhemmin”, Rautaporras sanoo.