Liikuntayhtiö starttasi sprinttivauhdilla maratonille

Kuvat: Timi Kuosmanen

Yritysidea oli kypsynyt Topi Lösösen ja Makke Martikaisen mielessä jo hyvän tovin, mutta sen toteutus vaati mukaan vielä Tomi Viitasen ja Anna-Leena Toivasen sekä muutaman peliliikkeen.

”Totta kai olimme jutelleet jo yrityksen perustamisesta, mutta ajattelin, että tämä ei tapahdu, jos en tee asialle jotain. Irtisanouduin sitten silloisesta työstäni Joensuussa ja kerroin jätkille, että nyt tämä tehdään”, Toivanen kertoo nauraen.

Parin kuukauden kuluttua Toivasen irtisanoutumisesta Fibaco oli jo kaupparekisterissä, ja nopealla tahdilla löytyi myös toimitila.

”Ajateltiin, että lähdetään isosti liikkeelle. Teimme aika eri tavalla siinä alussa, kuin moni muu, kun saimme heti myös sijoittajan mukaan”, Toivanen kertoo.

Näin syntyi liikunta-alan yritys Fibaco, joka juhlii pian 3-vuotissyntymäpäiväänsä.

Urheilutanner tömisee

Fibaco on lyhyen taipaleensa aikana ehtinyt vastata muun muassa Tuntematon sotilas -elokuvan tuotannossa näyttelijöiden fyysisestä jaksamisesta. Elokuvan näyttelijät piti saada näyttämään 40-luvun riutuneilta sotilailta, joten heille tehtiin kunnonkohotusta ja tarkka ruokavalio treenijakson ajaksi.

Iso osa Fibacon toimintaa on tehdä kuntovalmennusta yksilöasiakkaille. Yritys on solminut myös yhteistyösopimuksen Palloliiton kanssa. Tarkoituksena on parantaa jalkapalloseurojen fysiikkavalmennusta.

Jalkapallo valikoitui yhdeksi kohdelajiksi, koska sillä on suuri määrä harrastajia niin Suomessa kuin maailmalla. Fibacon mallia fysiikkavalmennuksesta on tarkoitus viedä myös kotimaan rajojen ulkopuolelle. Yrityksen mallissa pelaajien lähtötaso testataan ja jokainen pelaaja saa omalle tasollensa sopivan harjoitusohjelman, jossa keskitytään lajinomaisiin harjoituksiin.

”Erilaiset harjoitteluohjelmamme helpottavat myös valmentajien tuskaa siitä, että monelle pelaajalle pitäisi saada jotakin henkilökohtaista. Koulutamme tälläkin hetkellä malliamme eteenpäin suomalaisissa seuroissa”, Viitanen sanoo.

”Ajattelimme, että siinä on meille hyvä näyteikkuna lähteä tekemään isoimman lajin kanssa hommia. Hetki sitten meillä kävi Tšekin jalkapalloliiton edustajia tutustumassa kahden päivän ajan malliimme”, Viitanen kertoo.

Jalkapallon lisäksi Fibacoa työllistävät muun muassa jääkiekko, golf, tennis, moottoriurheilu ja triathlon.  Maan kärkinimien esimerkki houkuttelee mukaan harrastajia.

Asiakkaita auttamalla menestykseen

Ensimmäisen vuoden jälkeen Fibacon toiminta on ollut kannattavaa. Liikevaihto kasvoi ensimmäisen vajaan vuoden jälkeen toisena vuonna suhteellisesti laskettuna 159 prosenttia ja kolmantena vuonna 11 prosenttia. 

Liikunta-alalla on kilpailua, mutta Fibaco pyrkii erottautumaan muista.

”En koe, että meillä on hirveästi tietyllä sektorilla kilpailijoita, vaikka yleisesti ottaen koko liikunta-alan voisi nähdä kilpailevana toimintana. Pystymme itse minimoimaan omalla toiminnallamme mahdollisten kilpailijoiden tekemisten vaikutukset meidän liiketoimintaan”, Toivanen pohtii.

Liikunta-alalle yrittäjiä vetää halu auttaa muita. Fibacon perustajilla on alusta asti ollut yhtenäinen näkemys siitä, kuinka ihmistä autetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikki lähtee asiakkaan lähtötason arvioinnista. Sen perusteella asiakas saa itselleen räätälöidyn harjoitusohjelman, joka motivoi treenaamaan.

”Aloitus on älyttömän tärkeä. Ihmisen pitää huomata, että homma kannattaa”, Viitanen muistuttaa.

Huhtikuun lopulla 2015 aukesivat ensimmäiset tilat Helsingin Eteläesplanadilla, ja nyt yritys on levittäytynyt yli kymmeneen kaupunkiin Helsingistä Ouluun.  Ensimmäisenä vuonna yrityksellä oli 5 työntekijää, ja nyt aktiivisia tekijöitä on noin 40.

”Ensimmäisenä vuonna revittiin yrittäjästä aika paljon irti. Vuosi oli kuitenkin niin mielenkiintoinen, että se ei tuntunut raskaalta. Tämä on jatkuvaa viestin viemistä eteenpäin, ja koitamme nauttia matkan varrella arjen onnistumisista”, Viitanen kertoo.