Jäitä holveissa
Pankkisektori on yksi talouden parhaista lämpömittareista. Pankki on rahan välittäjä, joka kokee ensimmäisenä rahan kysynnän ja tarjonnan dynamiikan. Talous voi hyvin, jos pankeilla menee hyvin, eikö niin?
Eurooppalaisten pankkiosakkeiden indeksi on pudonnut vuodessa 40 prosenttia. Onko Eurooppa siis menossa syväjäähän?
Historiallinen tarkastelu osoittaa, että rahoitusmarkkinoiden ja talouden kriisit oikenevat hyvin harvoin ilman, että pankkien ongelmaluotot kirjataan alas tai siivotaan taseista. Pyykki on pestävä ja pankit pääomitettava uudelleen.
Tällaisen mankelin läpi ajettiin yhdysvaltalainen pankkisektori varsin määrätietoisilla liikkeillä vuosien 2008–2009 finanssikriisissä. Pankit piti saada nopeasti takaisin jaloilleen. Halvaantuneiden markkinoiden toimivuus piti turvata koordinoiduilla ja tehokkailla toimenpiteillä.
Kaikki eivät selvinneet. Lehman Brothersin happilaitteiden sammutus järkytti markkinat. Yhdysvalloissa perustettiin keskuspankkien elvytystoimien jälkeen lopulta myös niin sanottu TARP-ohjelma (troubled assets relief program), jossa liittovaltio osti 430 miljardilla dollarilla ongelmaluottoja pankeilta. Vastineeksi se sai pankkien liikkeeseen laskemia äänioikeudettomia etuoikeutettuja osakkeita.
Ideana oli, että valtio hyötyisi avustuksestaan myöhemmin, kun pankkiosakkeiden arvot taas nousisivat.
Lopputulos on osoittautunut onnistuneeksi. Yhdysvallat on saanut TARP-ohjelman jo voitolle. Kansantalous on toipunut pankkien johdolla rivakasti.
Euroopan tilanne on toinen. Euroopan keskuspankin, EU:n ja jäsenvaltioiden hallitusten keskinäinen koordinointi on ollut tuuliajolla.
Valtioiden velkakriisi ryöpsähti vuonna 2012 sellaisille kierroksille, että markkinoilla epäröitiin koko euroalueen tulevaisuutta. EKP asettui kuitenkin pelikirjansa säännöt nitisten vastakarvaan ja lausui kuuluisat kolme sanaa whatever it takes. Se riitti rauhoittamaan valtionlainojen korot, kun tueksi rakennettiin vielä myöhemmin joukkolainojen osto-ohjelma.
Tarinan loppua ei kuitenkaan tiedetä vielä.
Erityisen suuri kysymysmerkki on noussut eteläisen Euroopan pankkien ylle. Keskisen Euroopan pankit tulevat hyvänä kakkosena.
Kreikan ongelmat hallitsivat euroalueen isoa kuvaa pitkään, hyvästä syystä. Vähäisemmälle huomiolle jääneessä rinnakkaisessa todellisuudessa Espanjan, Italian ja monen muun euromaan pankkien ongelmaluotot ovat kertyneet ja jääneet siivoamatta.
Tämä ongelma on edelleen ratkaisematta. Miten se hoidetaan?
Italian keskuspankin mukaan maan pankkijärjestelmässä on noin 360 miljardin euron edestä ongelmaluottoja. Niiden puhdistaminen vaatisi reippaita alaskirjauksia ja sen seurauksena jopa 40 miljardin ruiskeen italialaisten pankkien pääomiin.
Alkusyksyn eurooppalaisten pankkien stressitestien ajankohta oli tarkoin valittu.
Pankkien osakkeiden hurja pudotus ja oman pääoman ehtoisten lainojen korkojen nousu viime keväänä kuvastavat markkinoiden epäluottamuslausetta eurooppalaista pankkisektoria kohtaan. Stressitestien tarkoitus oli hälventää pahimpia huolia.
Pankkien taseita stressattiin testeissä varsin maltillisella skenaariolla, joka vastaa kevyttä kolmen vuoden lamaa. Negatiivisten korkojen pitkään jatkuvaa skenaariota ei käyty lainkaan läpi. Testeihin ei myöskään otettu yhtään portugalilaista tai kreikkalaista pankkia.
Lopputulos oli, että pankkien niin sanotun ydinvakavaraisuussuhteen keskiarvo putosi 13,2 prosentista 9,4 prosenttiin. Vain yksi italialainen pankki ei selvinnyt pääomiensa kanssa. Markkinoille saatiin kuitenkin uusi vertailukohta. Pankkien omat pääomat ovat hieman vahvistuneet edellisestä stressitestistä.
Euroalueen tuoreimpien sääntöjen mukaan valtioiden mahdollisuus pelastaa pankkeja vaatii niin sanottua sijoittajavastuuta eli sitä, että pankkien lainapapereihin sijoittaneet tahot joutuvat oikeasti kantamaan niihin liittyvän riskin.
Italiassa, kuten muuallakin Euroopassa, pankkien joukkolainoihin ovat sijoittaneet laajasti myös vähittäisasiakkaat, jotka pitävät näitä sijoituksia suurin piirtein yhtä turvallisina kuin pitkäaikaistalletuksia. Esimerkkejä löytyy myös Pohjoismaista. Pelastusoperaatioon on tullut lisämutka ja siksi valtioiden väliintulo saattaa viivästyä.
Pankkisektorin ahdinkoa osakemarkkinoilla on seurattu Euroopassa tarkasti. Finanssikriisin jälkeinen sääntelyn tsunami on muuttanut merkittävästi pankkien liiketoimintaa, toivottavasti ei kuitenkaan peruuttamattomasti.
Pankkien kyky toimia muun muassa jälkimarkkinatakaajana erilaisissa sijoitusinstrumenteissa on heikentynyt olennaisesti ja sitä kautta myös palkkiotuottojen kertymä. Keskuspankin rahapolitiikan voimakas keventäminen ja korkojen painuminen miinukselle ovat heikentäneet puolestaan merkittävästi pankkien korkokatetta – sitä pankkien perinteistä tuloskonetta.
Terve pankkisektori on elintärkeä talouskasvun edellytys. Luotonannon kasvu ruokkii talouden kasvua, ja pankit pystyvät terveeseen kilpailuun, kun korot ovat plussalla ja inflaatio-odotukset ovat positiiviset. Kestävyys on yksi terveen pankkitoiminnan tärkeimmistä arvoista, mutta vaatimus meteoriitinkestävästä pääomasuhteesta ei ole järkevä.
Eurooppalainen yhteisö ei ole vielä onnistunut penkomaan tätä asiaa kunnolla. Rämmimme mieluummin eteenpäin sohjossa kuin pysähdymme korjaamaan ongelmaa.
Pankkien taseisiin ja ongelmaluottoihin liittyy siksi edelleen suuri epävarmuus. Se pitkittää talouden toipumista.
Euroopan pankkisektorin osakkeiden suhde taseiden kirja-arvoihin on keskimäärin 0,6 (niin sanottu price-to-book ratio eli PB-luku). Markkinat ovat siis panneet pankkien osakkeet reippaaseen alennusmyyntiin.
Italia on aloittanut. Menetelmänä on toistaiseksi ollut lusikalla kauhominen soramontussa.
Neljän miljardin euron Atlanterahasto on aloittamassa ongelmaluottojen ostamisen italialaisilta pankeilta ja tarjoaa sijoittajille kuuden prosentin tuottoa vastineeksi tästä riskistä.
Paikalliset eläkeyhtiöt ja muut instituutiot näyttävät kieltäytyvän tarjouksesta. Tämän ei pitäisi olla suuri yllätys kenellekään, koska korvaus otetusta riskistä on vaatimaton.
Italian on siis selätettävä ongelma jollakin toisella tavalla tai tyylillä. Liikkumatila on kuitenkin kutistunut pieneksi, kun valtiollakin on velkaa jo 120 prosenttia bruttokansantuotteeseen verrattuna.
Pankkien miinat pitäisi purkaa jokaisessa maassa nopeasti ja paikallisin keinoin ennen kuin asiasta tulee koko euroaluetta koskettava poliittinen kysymys.
Kokemus on osoittanut, että Eurooppa kestää huonosti kylmää.
Juhani Lehtonen
Kirjoittaja on Mandatum Lifen salkunhoidon johtaja.